Kanta-Häme

Mekkoihminen pukeutuu kuin mies

Vaatesuunnittelija Kirsimari Kärkkäinen kinusi lapsena huippumuodikkaita lappuhaalareita. Sitten hän oivalsi, että trendien sijasta tärkeää onkin kestävyys ja laatu. Nyt hän suunnittelee työvaatteiden aatelia. Itselleen hän ostaa miehiseen tyyliin vaikka monta samanlaista paitaa, jos löytää hyvän mallin.
 
Muotoilija, vaatesuunnittelija Kirsimari Kärkkäinen on ripustanut seinälle pienen oranssinvärisen mekon, jonka etuosaa koristaa kuviovirkkaus. Hän on käyttänyt pukua kolme- tai neljävuotiaana.
 
– Mekko muistuttaa minua siitä, mistä olen tullut ja mistä käsillä tekemisen taito, yrittäjähenkisyys ja kestävän kehityksen ajattelu periytyvät, hän sanoo.
 
Kärkkäisen lapsuudenkodissa yrittäjäisä antoi mallin työteliäisyydestä ja käsityötaitoinen kotiäiti opetti arvostamaan tekstiilien laatua ja kestävyyttä. 
 
– Äiti ompeli ja virkkasi meille tytöille aina kaikenlaisia mekkoja, nelilapsisen sisarusparven toiseksi vanhin muistelee.
 
Uusia vaatteita saatiin 1960–70-luvun tamperelaiskodissa yleensä vain kerran vuodessa, farkkuja ei edes joka vuosi.
 
– Lappuhaalarit olivat 1970-luvulla ihan kuuminta hottia, mutta sellaiset jäivät lopulta haaveeksi. Ei ollut kerta kaikkiaan varaa, Kärkkäinen hymyilee.
 
Traumoja lapsuuden vaatevarannoista ei kuitenkaan jäänyt, päinvastoin.
 
Käsillä tekemisen taito johdatti Kärkkäisen palkituksi vaatetusalan ammattilaiseksi, jonka suunnittelemia työvaatteita käyttävät muun muassa VR:n, Viking Linen ja ABC-asemien työntekijät.
Myös suomalaiset naispapit pukeutuvat Kärkkäisen suunnittelemiin asuihin.
 
Ajattomien työvaatteiden suunnittelija valitsee omaankin vaatekaappiinsa ajattomia vaatteita.
 
– Pukeudun vähän kuin mies. Jos löydän hyvät housut tai mukavan paidan, ostan niitä useat, hän naurahtaa.
 
Kärkkäinen miettii jo ostaessaan, kuinka monta vuotta asua voisi käyttää. Yltiötrendikkäitä vaatteita hän hankkii harvoin.
 
– Huollan vaatteita ja vien kengät suutariin, hän kertoo.
 
Vaikka Kirsimari Kärkkäinen käyttäytyy vaatekaupassa kuin mies, hän ei kuitenkaan pukeudu miehekkäästi.
 
– Olen ihan mekkoihminen. Se periytyy varmaan niistä äidin tekemistä mekoista.
 
Suomessa on perinteisesti ajateltu, että ”vain rumat ne vaatteilla koreilee”. Pukeutumista pidetään helposti pinnallisena hömpötyksenä. Kärkkäisen mielestä vaatteista ja muodista saa kaikin mokomin puhua.
 
– Jokainen meistä miettii pukeutumista ainakin alitajuisesti ja harkitsee, minkälaisen vaikutelman antaa vaatteilla, hän sanoo. 
 
Vaatteet ovat viesti – jos eivät muusta, niin siitä, että ihminen ymmärtää valita oikeanlaisen pukeutumisen oikeaan tilaisuuteen ja säähän.
 
Kun Kirsimari Kärkkäinen viimeisteli vaatetusalan opintojaan Wetterhoffin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa Hämeenlinnassa 1990-luvulla, ala oli vahvasti siirtymässä nopean massamuodin tuottamiseen.
 
Hän halusi irrottautua kaupallisesta pintamuodista, jossa tarpeita ja trendejä luodaan määrätietoisesti. Siksi työvaatteiden suunnittelu istui hyvin hänen pirtaansa.
 
– En halunnut olla mukana tuottamassa turhaa ja kasvattamassa jätemäärää, hän muistelee.
 
Työvaatteiden suunnittelijana Kärkkäinen oli outolintu opiskelijamaailmassa, jossa monet haaveilivat glamorööseistä juhlapuvuista tai trendikkäistä muotivaatteista. 
 
– Monille suunnittelijoille vaatteen ”fiilis” on tärkeä. Minulle tärkeintä on kestävyys ja se, että vaatteet ovat käyttäjälleen tarpeellisia ja merkityksellisiä, Kirsimari Kärkkäinen sanoo.
 
VR:n juna Pohjanmaalta matelee Helsingin rautatieasemalle, ja harmaapukuiset konduktöörit valmistautuvat päästämään matkustajat ulos. Miltä työvaatteet tuntuvat tänään päällä?
 
Yksi miehistä valittaa, että paidankaulus hiertää uutuuttaan, toinen pitää takin ”monia liepeitä ja helmoja” liikana. Ne tahtovat tarttua kiinni junan tungoksessa.
 
Muuten vaatteista on vaikea löytää moitittavaa. Asiakkaatkin ovat kovasti kehuneet harmaa-vihreiden pukujen ulkonäköä.
 
Olisikin ihme, jos Kirsimari Kärkkäisen suunnittelemista, vuonna 2012 käyttöön otetuista vaatteista löytyisi vielä tässä vaiheessa huomautettavaa.
 
Kärkkäinen kuuntelee työntekijöitä jo suunnitteluvaiheessa, mutta myös asujen käyttöönoton jälkeen. Tarvittaessa hän menee vaikka itse ompelimoon säätämään muutoksia, jos parannettavaa löytyy. 
 
Hän ei halua olla suunnittelija, joka piiloutuu pilvilinnoihin työpöytänsä ääreen. Käsillä tekijä sai vahvan tuntuman vaatetusalan käytäntöihin jo Wetterhoffin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa.
 
– Siihen aikaan suunnittelijatkin kävivät läpi kaikki työvaiheet materiaaleista, kuituteknologiasta, kaavoituksesta ja valmistuksesta lähtien, hän kertoo. 
 
Äskettäin myönnetyn Ornamo-palkinnon perusteissa Kärkkäistä kiiteltiinkin juuri insinöörimäisen analyyttisestä suhtautumisesta työasuihin. 
 
Käyttömukavuuden lisäksi työvaatteiden suunnittelija miettii, miten asu ilmentäisi yrityksen brändiä. Raskaan teollisuuden työvaatteita säätelevät lisäksi erilaiset turvallisuusvaatimukset ja standardit.
 
– Tällä alalla mikään falski tai kertakäyttöinen ei mene läpi. Vaatteiden on kestettävä myös aikaa, Kärkkäinen sanoo.
 
Pitkäikäisimpiä ovat klassiset mallit, kuten ajattomat paidat ja jakut. Trendejä voi tuoda esiin yksityiskohdissa.
 
Kärkkäinen on tyytyväinen, jos hänen suunnittelemansa työasu on käytössä viidestä kymmeneen vuotta. Usein siinä vaiheessa yrityksen brändiä aletaan uudistaa muutenkin.
 
Esimerkiksi Viking Linen työvaatemallisto on kuitenkin ollut käytössä jo yli kymmenen vuotta.
 
Klassista asua on fiksattu vuosien varrella muun muassa vaihtamalla 2000-luvun alussa muodikkaalta näyttänyt solmio nykyaikaisempaan kapeaan kravattiin.
 
Uteliaisuus on ajanut Kirsimari Kärkkäisen opiskelemaan myös markkinointia, liiketoimintaa ja materiaalitekniikkaa.
 
– Miten se sanottaisiin vaatepuolella, että suutari ei pysy lestissään, hän pohtii tunkeutumistaan värien ja mallien maailmasta yrityspuolelle.
 
Viime syksynä Kärkkäinen toteutti pitkäaikaisen unelmansa, kun Helsingin Telakkarannassa avattiin muotisuunnittelijoiden yhteinen esittäytymis- ja sparrauspaikka, Telakka-kiihdyttämö. Se tukee suunnittelijoita kansainvälistymisessä ja sijoittajasuhteiden luomisessa. Tällä hetkellä Telakan suojissa on kymmenkunta suunnittelijalähtöistä vaatemerkkiä. 
 
– Suomessa on hyvää suunnittelua ja roppakaupalla sisua, mutta ei vielä riittävästi näyttöä yrittämisen kulttuurista, hän sanoo.
 
Monet vaatesuunnittelijat eivät saa tuotemerkkiään tunnetuksi, koska työskentelevät yksin eivätkä yksinkertaisesti ehdi paneutua markkinointiin.
 
Kärkkäinen haaveilee, että Suomesta nousisi jonakin päivänä ”vaatetusmaailman Supercell-ilmiö”, kansainvälinen läpimurto. 
 
– Sijoittajat eivät vielä oikein usko vaatetusalaan, vaikka se on iso teollisuudenhaara. Tässä meidän pitäisi ottaa mallia pelialalta ja lunastaa uskottavuutemme.
 
Suomesta lopullisesti ulkomaille 1990-luvulla, eikä paluuta entiseen näy.
 
Kaikesta huolimatta Kärkkäinen uskoo, että Suomi ehkä vielä joskus on tekstiiliteollisuuden maa – ei massatuotannolla, vaan erikoisosaamisella.
 
– Osaamisemme voisi konkretisoitua vaikkapa palvelevina virtuaalisina vaatekauppoina, digitaalisena tuotesuunnitteluna tai suomalaista puuta hyödyntävänä kierrätyskuituteknologiana, hän sanoo.
 
Kärkkäisellä on hyvä syy uskoa, että nuori polvikin oppii vielä arvostamaan kestäviä ja persoonallisia vaatteita. Hänen ei ole koskaan tarvinnut kiistellä omien 20-kesäisten tyttäriensä kanssa halpakauppojen nuorisomuodista.
 
 – Päinvastoin! Tytöt lähettelevät kuvia vaatekaupasta ja kysyvät, onko tämä nyt varmasti laadukas ja kestävä tuote, hän hymyilee. (LM-HäSa)

Päivän lehti

23.11.2020

Fingerpori

comic