Kanta-Häme

Mene pois, Anna Catarina!

Aiemmin Anna Catarina Mueller tunnettiin saksalaismiehenä, armeijan luutnanttina ja maantieteilijänä. Nyt hän on kiistelty koiratarhayrittäjä, jonka Inarin kunta haluaa häätää pois mailtaan. Se ei naiselle käy. Hän aikoo taistella.

Anna Catarina Mueller keikkuu valjakkoreen päällä. Hän kallistelee rekeä, painaa jarrua, höpöttää sujuvalla englannilla kasvot loistaen. Menossa on valjakkoajon lyhyt oppimäärä neljälle turistille

Muellerin huskytarhalla Inarin Riutulassa. Turistit nauravat, mutta kuuntelevat tarkkaan. Heitä näyttää jännittävän, millaista kyytiä on tulossa. 

Mistään ei huomaa, että Muellerilla on suuria vaikeuksia elämässään juuri nyt. Hymyn takana piilee suuttumus ja huoli. Eihän ihmistä voi näin kohdella! Loppuuko elämä Inarissa tähän?

Mueller perusti marraskuussa kunnan maille väliaikaisen koiratarhan. Kunta katsoo, että tarha toimii ilman lupaa ja naisen on poistuttava kunnan mailta. Mueller ei hyväksy toimintaa ja aikoo taistella oikeuksiensa puolesta. 

Miten tähän on tultu? Kuka tämä saksalainen oikein on? Lähdetäänpä alusta. 

Wuppertalissa Länsi-Saksassa vuonna 1965. Hänen vanhempansa olivat poliittisesti kuumaveristä väkeä, jotka protestoivat kaduilla valtaapitäviä vastaan. Kun julkisen liikenteen lipunhintoja oltiin nostamassa, äiti heilui kadulla pysäyttämässä raitiovaunuja.

Vanhemmat marssivat liberaalin maailman, ihmisoikeuksien, seksuaalisen vallankumouksen ja koulutuksen puolesta.

Mueller oli yhdeksänvuotias, kun vanhemmat erosivat. Hän muutti äitinsä ja pikkusiskonsa kanssa Pohjois-Saksaan, pieneen 800 hengen kylään Bremenin ja Hampurin puolimatkassa.

Vuodet kuluivat, kuluvaista sorttia kun ovat. Mueller suoritti lukion ja lähti armeijaan niin kuin muutkin nuoret miehet. Paitsi, että hänestä ei tuntunut yhtään mieheltä. Hän oli aina tuntenut olevansa nainen, mutta piti salaisuuden vielä tuolloin visusti sisällään.

Mueller suoritti armeijan tyylillä ja pitkän kaavan mukaan. Reissulla kului kaksi vuotta, ja armeija päättyi vuonna 1987 luutnantin arvoon.

Armeijaa seurasivat opiskelut yliopistossa Münchenissä. Mueller luki sosiaali- ja talousmaantiedettä ja erikoistui kaupunki- ja liikennemaantieteeseen sekä väestömaantieteeseen. Nuorta kiinnosti etenkin maaltamuutto.

Yliopistovuosina Saksa kuohui taas. Berliinin muuri hakattiin pirstaleiksi. Kahdesta Saksasta tuli yksi. 

Samoihin aikoihin Mueller tapasi tulevan vaimonsa, jonka kanssa oli naimisissa kymmenen vuoden ajan. Vaimo sai töitä itäisen Saksan Kamenzista Dresdenin liepeillä, joten Muellerin tie vei Dresdeniin. Siellä hän työskenteli ympäristösuunnittelijana. 

Aktivistikodin kasvatti päätyi Dresdenin kaupunginosavaltuustoon Neustadtiin sitoutumattomana vihreiden listalta. Hän näki itsensä sosiaalidemokraattina, mutta ei hyväksynyt puolueen mitättömyyttä luonnonsuojelukysymyksissä. Vihreisiin hän ei puolestaan halunnut liittyä, koska halusi ajatella omilla aivoillaan.

Syy miksi transsukupuolinen maantieteilijä Dresdenistä päätyi Lappiin, on oikeastaan juoksuharrastuksen vika. 

Mueller innostui maratonjuoksusta vuonna 2002, ja jo seuraavana vuonna hän juoksi ensimmäisen maratoninsa. Pitkillä lenkeillä päähän pätkähti ajatus, että olisipa mukavaa, jos hänellä olisi lenkkikaveri.

Hän alkoi etsiä koiraa, jonka piti täyttää kaksi ehtoa. Sen piti jaksaa juosta ja sen piti olla alkukantainen, sudennäköinen. 

Hän päätyi sekarotuiseen koiraan, joka polveutui siperianhuskysta ja colliesta. Hän innostui myös koirahiihdosta, jossa koira vetää urheilijaa valjaissa. Laji tuntui hauskalta, mutta ikävä kyllä Muellerin koira ei ollut siinä kovin hyvä. Niinpä hän osti puhdasrotuisen siperianhuskyn.

 

Vuosi 2006 oli Muellerille merkkivuosi, uuden alku. Hän tuli kaapista. Hän alkoi elää naisena ja muutti nimensä Anna Catarinaksi.

Mueller ei halua vanhaa nimeään mainittavan jutussa lainkaan. Hän on Anna Catarina, lempinimeltään Anca tai Anna Cat. Niin hän oli ollut sisimmältään aina. 

– En tiennyt, kuinka paljon minussa on voimaa, ennen kuin kun aloin elää naisena. Enkä tiennyt, mitä olin menettänyt, kun koetin pitää kulissia yllä ja elää muiden odotusten mukaan, hän toteaa.

Läheisten ja ystävien hyväksyvät reaktiot yllättivät positiivisesti Muellerin. He olivat aavistaneet.

– Pikkusiskoni sanoi, että sinun olisi pitänyt tehdä se jo kaksikymmentä vuotta aiemmin. Olin silloin kaksikymmentä vuotta nuorempi ja epävarmempi ja asuin pienessä kylässä, Mueller sanoo.

Mueller näkee, että rohkeus muuttua tuli, kun aika oli kypsä. Kun hän viimein uskalsi olla se kuka on, elämä alkoi näyttäytyä entistä suloisempana.

Mueller hurahti tosissaan koirahiihtoon ja koiriinsa. Hän sai rohkean ajatuksen. Voisiko vetokoiraharrastuksesta saada elannon?

Mueller irtisanoi vuokrakämppänsä ja suuntasi katseensa Pohjois-Eurooppaan. Hän etsi työpaikkoja Skandinaviasta.

Hän oli lähellä lähteä sveitsiläisyrittäjien huskytarhalle Lillehammeriin, jossa olisi ollut tarjolla kahden kuukauden sijaisuus, mutta kalliit elinkustannukset ja pestin lyhytaikaisuus muuttivat suunnitelmia.

Hän katseli paikkoja Ruotsista, jossa oli käynyt perheensä kanssa useita kertoja lapsena.

Sitten maantieteilijä huomasi Suomen, tuon pienen syrjäisen maan, jossa oli outo kieli ja saksalaisen yllätykseksi käytössä sama valuutta kuin kotimaassa. Miksipä ei, Mueller tuumi ja alkoi hakea työpaikkoja Lapin huskytarhoilta. Viimein matkailuyrittäjä Kolarista bongasi hänet. 

Lokakuussa 2010 Mueller jätti Saksan ja matkusti Lappiin.

Tarhalle saavuttuaan hän tajusi kahdessa tunnissa, ettei paikka ollut häntä varten. Paikka vilisi saksalaisia, eikä hän ollut tullut kauas Lappiin vain työskennelläkseen kotimaan kansalaistensa kanssa. 

Paikalle saapunut saksalaisneito taisi olla myös paikan omistajalle liikaa.

– Omistaja ei edes kätellyt minua. Hän kysyi vain, kauanko menee, että lähden. Vastasin, että viikko. Hän sanoi ok. Siinä oli kaikki mitä puhuimme.

– En tiedä, odottiko hän jotain pientä blondia saksalaistyttöä, Mueller sanoo ja räjähtää äänekkääseen nauruun. 

Mueller komentaa turistit rekeen. Ohjeita satelee. Jalat vähän koukkuun, jalkateriä vähän ulos, ettei mono luiskahda jalakselta. Kuskin tehtävä on jarruttaa ja pitää kiinni reestä. Jos jonkun pitää nousta kyydistä kesken kaiken, kyydissä istuva nousee. 

Sitten Mueller marssii tarhoille turistit kintereillään. Toppahaalari suhisee. Kolmikymmenpäinen huskylauma volisee ja vonkuu. ”Ota minut! Ota minut!” ne jylisevät.

Mueller menee tarhaan ja alkaa pukea valjaita valituilleen.

Muellerilla oli onneksi varasuunnitelma Lapin varalle. Hän oli ollut jo aiemmin yhteydessä posiolaiseen valjakkoyritykseen, jonne pääsi harjoittelijaksi.

Siitä tuli mahtava talvi.

Muellerin työ oli ajaa huoltovaljakkoa taukopaikalle Riisitunturin kansallispuistossa, tehdä nuotiot ja valmistaa hirvisoppaa takana tuleville vieraille ja yrittäjille. Sopankeittoa oli neljänä päivänä viikossa, loppuajan Mueller huiteli valjakollaan pitkin Posiota. Kun hän piipahti 20 kilometrin päässä kirkolla S-marketissa, ihmiset kokoontuivat ihmettelemään kaupan pihalle pysäköityä valjakkoa.

– Mitä, ettekö ole ennen nähnyt valjakkoa. Mehän olemme Lapissa! Mueller nauroi posiolaisille. 

Työ Posiolla oli palkatonta harjoittelua, joten seuraavaksi talveksi oli pakko keksiä jotakin muuta. Seuraavat kaksi talvea menivät huskytarhalla Kuusamossa. 

Helmikuussa 2014 pitkänhuiskea saksalainen saapui Inariin. Hän pääsi ystäviensä avulla työn syrjään kiinni Kaamasessa. Siellä vierähti kaksi talvea.

Mueller olisi jatkanut mielellään Kaamasessa, mutta yritys vaihtoi omistajaa ja hän joutui lähtemään. Muellerin koirakatras oli kasvanut pikku hiljaa, ja hänen koiransa tuntuivat olevan huskyfirmoille ongelma. 

Mueller ymmärsi: on perustettava oma yritys ja löydettävä tukikohta laumalle. 

Koko kevään 2016 hän etsi paikkaa Inarin seudulta, johon oli niin kovasti mieltynyt kahden talven aikana. 

Lopulta hän otti yhteyttä Nuoriso- ja luontomatkailukeskus Vasatokkaan Inarin Riutulassa. Vasatokka on kunnan omistama, kunnan vuokramailla toimiva ja valtion rahoituksella pyörivä keskus. 

Vasatokan toimitusjohtaja Mika Suomaa suhtautui positiivisesti valjakkoyrittäjän tuloon. Tarkoitus oli, että firmat hyötyisivät toisistaan. Vasatokka voisi ostaa tarvitsemiaan huskypalveluita läheltä keskusta. Mueller saisi asiakkaita.  

Mueller ilmoitti, että hän etsii oman tukikohdan, mutta jos sitä ei löydy, ehkäpä hän voisi perustaa väliaikaisen tarhan lähelle Vasatokkaa.

Tuli kesä 2016 ja Mueller matkusti koiralaumoineen kotiin pienelle maatilalleen Drausendorfiin.

Omaa paikkaa ei löytynyt, vaikka Mueller etsi sitä koko kesän. Oli pakko perustaa väliaikainen tarha. 

Lokakuussa 2016 Mueller lähetti kunnan tekniselle johtajalle Arto Leppälälle ja ympäristötarkastajalle sähköpostia, jossa kertoi tarkasti suunnitelmistaan.

Leppälä totesi vastauksessaan, että karttaliitteeseen oli merkitty eri paikka kuin Vasatokan toimitusjohtaja oli kertonut. Mueller oli paikan jo ympäristötarkastajalle korjannut. Leppälä pyysi uutta hakemusta 1. marraskuuta mennessä. 

Uutta hakemusta ei Inariin koskaan tullut. Mueller koirineen tuli. Hän ajatteli, että kaikki järjestyy. Kunnalla on hakemus ja tieto paikasta, ja hänellä oli Suomaan ja paikallisten yrittäjien tuki. Loppu hoituisi paikan päällä Inarissa. 

Ei hoitunut. 

Mueller saapui paikallisten rakentamille tarhoille marraskuussa. Kaikki meni alusta asti mönkään. 

Mueller joutui toteamaan koiranhäkit käyttökelvottomiksi. Hän korjasi häkkejä minkä taisi, mutta koirat karkailivat kolmeen otteeseen. 

Se oli liikaa poronhoitajille. He ilmoittivat irtokoirista kuntaan. Leppälä kirjoitti Muellerille, että oli kuullut tämän perustaneen koiratarhan Riutulaan. Hän pyysi Muelleria poistumaan tai hakemaan lupaa kunnanhallitukselta.

Turistit räpsivät kuvia koirista ja itsestään. Mueller könyää renkaiden päällä olevaan koirataloon ja tulee ulos kaksi pörröistä koiranpentua sylissään. Ne ovat kaksiviikkoisia, silmät ovat vasta auenneet. Mueller antaa pennut turisteille. Vieraat huokailevat, kuvia otetaan. Mueller hakee tarhasta jälleen kaksi koiraa ja juoksuttaa ne reen eteen. 

Mueller ei niele sitä, että kunnan edustajat väittävät niin kunnanhallituksen asiakirjoissa kuin mediassa, että kuulivat tarhasta vasta kun paikalliset valittivat siitä. Hänhän lähetti hakemuksen ja kertoi suunnitelmastaan jo lokakuussa.

Hän ei myöskään ymmärrä, miksi hakemus olisi pitänyt lähettää uudelleen. Virallista hakemuspohjaa tai menettelyä kunnan maan vuokraamisesta väliaikaiselle tarhalle ei ole olemassa. 

Muellerin hakemusta ei koskaan viety kunnanhallitukseen. Tammikuussa kunnanhallitus päätti häätää Muellerin. 

Leppälä myöntää, että tapauksessa voi olla kauneusvirheitä kunnankin puolelta, jos oikein kaivelee. Hän ei kuitenkaan halua eritellä, mitä se tarkoittaa. 

Menipä hakuprosessi miten tahansa, se kuitenkin on fakta, että Muellerilla ei ole kunnanhallituksen lupaa huskytarhalle. Leppälä muistuttaa, että Muellerilla ei ole myöskään lupia käyttää reittejä. 

Niin sotkuista. 

Eikö asiaa voitaisi sopia? Mikä tässä on niin vaikeaa? 

Inarissa on pulaa ammattitaitoisista koiravaljakkoyrittäjistä. Vanha, hylätty mäkihyppymonttu ei ole mikään paratiisi maan päällä, mutta Muellerin yrityksen tarpeisiin se kävisi hyvin. Hän voisi vaikka ostaa alueen itselleen.

Leppälän mukaan se ei taida ainakaan enää tämän kunnanhallituksen aikana onnistua, koska hallituksessa on ”sellainen henki”. Alueen ostaminen tilanteessa, jossa kyläyhdistys vastustaa tarhaa, on hänen mielestään ongelmallista. 

Leppälä korostaa myös kokonaisuuden arvioimista: jos laittomasti vallatun alueen saisikin ostaa itselleen, mitä siitä seuraisi?

Helmikuussa Mueller välitti asianajajansa kautta oikaisuvaatimuksen ja vaati kuulemistaan. Kunnanhallitus keskeytti häädön.

Maaliskuun vaihteessa kunta toi Muellerille sopimuksen, jossa Mueller sitoutuu lähtemään alueelta kesäkuun loppuun mennessä ja maksamaan alueesta vuokraa.

Mueller allekirjoitti sopimuksen vain siksi, että hänen näkökulmastaan se on laiton ja siksi arvoton. Hänen mukaansa kunta kiristää häntä. Sopimus ei ole tasa-arvoinen, hän on sopijaosapuolena liian heikossa asemassa. 

Mueller ei siis ole lähdössä montulta mihinkään, vaikka hän voisi häipyä kotiin Saksaan tarvittaessa kolmessa tunnissa. 

Hän katsoo, että hänen oikeuksiaan on poljettu. Hän näkee, että häntä on syrjitty – jos ei transsukupuolisuutensa takia suoraan, niin ainakin siksi, että on ulkomaalainen. Hänen mielestään kunnan tulisi pystyä bisnesasioissa keskustelemaan kansainvälisellä bisneskielellä englannilla. Hän kokee myös, että häntä on kohdeltu epäreilusti mediassa. 

Mueller aikoo siis taistella. Ja hän vakuuttaa, että voimia on vielä jäljellä. 

Valjakot ovat valmiina viihdyttämään turisteja. Mueller hyörii ja pyörii, tarkastaa vetoliinat ja seisinkinarut. Sitten hän komentaa turistit reen jarrun päälle seisomaan ja irrottaa ankkurinarut puista. 

Hän hyppää valjakkoonsa, komentaa valjakon liikkeelle ja katoaa hyvästejä jättämättä erämaahan.

 

Päivän lehti

3.6.2020