Kanta-Häme

Menoinfo: Kapakanmäen tanssikausi huipentuu ilotulitukseen

Tuuloksen kapakanmäellä vietetään perjantaina räiskyviä tanssikauden päättäjäisiä: lauteille astuvat Sinitaivas -yhtye sekä Markku Aro & Diesel ja lisäksi on luvassa valoa taivaalle:
 
– Tanssikausi päättyy mahtavaan ilotulitukseen kello 21.45, mutta ilta jatkuu aina kahteen saakka. Ilotulitus ei ole pelkkää jokamiehen rakettia, vaan luvassa on upea näytös, vastaava, kuin viime vuonnakin, lavaisäntä Kari Lehtonen sanoo.
 
Lauantaina 28.9. puolestaan löylyä kiukaalle heittää Klamydia. Yhtye starttaa 25-vuotiskiertueensa edellisenä iltana Helsingistä, ja saapuu heti tuoreeltaan Kapakanmäelle.
 
– Otamme Klamydian ylpeänä vastaan, sillä yhtye on juuri nyt suomen virallisen albumilistan ykkösenä, Lehtonen sanoo.
 
Lauantain lämppärinä esiintyy tulevaisuuden kova nimi RockWalli. Kokoonpanon riveissä on muun muassa Costello Hautamäen jälkikasvua.
 
– Näillä eväillä saamme hyvän viikonlopun aikaiseksi, Lehtonen vakuuttaa.