fbpx
Kanta-Häme

Merven bioenergiakeskus palvelisi isoa aluetta

Hattulan kunnan edustajat ovat esitelleet Merveen suunniteltua bioenergialaitosta kokoomuksen eduskuntaryhmälle. Kokoomuksen eduskuntaryhmä järjesti kesäkokouksensa Forssassa ja Hämeenlinnassa alkuviikolla, ja kokoomuslaiset tutustuivat myös lähiseudun ajankohtaisiin hankkeisiin.

– Me kävimme läpi Merven kuviota. Biotaloushan on yksi Juha Sipilän hallituksen kärkihankkeista ja valtio panostaa biotalouteen, sanoo Hattulan kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Ventola (kok.), joka isännöi vierailua hattulalaisten puolelta.

Ventola kertoo, ettei esittely poikinut suuria lupauksia, mutta herätti kiinnostusta.

– Korostimme sitä, ettei bioenergiakeskus ole pelkästään hattulalaisten hanke, vaan se palvelisi koko maakuntaa ja laajemmin myös pääkaupunkiseutua ja Pirkanmaata, Ventola sanoo.

Kunnassa Merven alueen kehittämistyö keskittyy tänä vuonna tiestön yleissuunnitelman ja tiesuunnitelman laatimiseen.

Avainasemassa koko Merven kehittämisessä on oma liittymä moottoritieltä. Nykyisin liikenne kulkee Parolan liittymän kautta, ja se on varsinkin raskaalle liikenteelle hankalaa.

Merven teollisuusalueelle on suunniteltu bioenergiakeskuksen lisäksi raakapuuterminaalia. HÄSA

Menot