Kanta-Häme

Metallica-lakana muutti Raatihuoneen fanien kuvauskohteeksi

Lakanan edessä voi kuvauttaa itsensä niin, että näyttää kuin olisi ripustettuna köysistä Raatihuoneen katolta.
Metallica-konsertin valmistelut näkyvät kaupungilla. Konserttiin menevä Henna Paatola kuvautti itsensä Raatihuoneen Metallica-lakanan edessä. Kuva: Sara Aaltio

Metallica-lakana on laskeutunut Raatihuoneen seinustalle.

Vastaavia lakanatempauksia on Raatihuoneella ollut viime vuosina AC/DC:n ja Iron Maidenin konserttien aikana sekä HPK:n finaalipelin kunniaksi.

Valtavaa Metallica-banderollia oli maanantaina puolenpäivän aikaan ihmettelemässä joukko hämeenlinnalaisia.

Tänä vuonna lakanan ideana on, että sen edessä voi kuvauttaa itsensä niin, että näyttää kuin olisi ripustettuna köysistä Raatihuoneen katolta.

 

Nooa Levola, 7, fiilisteli Metallica-tunnelmia maanantaina Raatihuoneella yhdessä isänsä Jari Levolan kanssa. Mukana oli myös Into-koira. Kuva: Sara Aaltio

 

Aurinkoinen kesäsää mahdollisti ideaalit kuvausolosuhteet, ja niitä hyödynsikin hämeenlinnalainen Metallica-fani Jari Levola. Kuvattavana lakanan edessä oli poika Nooa Levola, 7 vuotta, joka tosin ei ollut tulossa konserttiin mukaan.

-Metallica on nuoruuden suosikkiyhtyeeni. Jos minulle teininä olisi sanottu, että Metallica tulee Hämeenlinnaan, niin en kyllä olisi uskonut! Levola hehkuttaa.

Konserttiin Levola aikoo mennä kavereiden ja sisarusten kanssa, ja jonkinlaista ennakkojuhlintaakin on jo suunniteltu.

-On mentävä katsomaan, kun kerran tulevat kotikaupunkiin, Levola sanoo ja muistelee, että hänelle tämä taitaa olla jo viides Metallica-konsertti. HÄSA

 

Lue lisää aiheesta: “Lavasta tulee aivan järkyttävän kokoinen” – Katso videolta, kuinka Metallica-tiistain rakennustyöt etenevät Kantolassa