Kanta-Häme

Metsää uudistetaan Etelä-Suomen valtion mailla

Vuotuinen metsänuudistaminen on käynnistynyt valtion metsissä. Uudistusaloille istutetaan noin 7,8 miljoonaa puuntainta.

Kaikkiaan kevät- ja syysistutusten aikana istutetaan 23 miljoonaa taimea.

– Istutukset ovat käynnistyneet Etelä-Suomessa toukokuun puolessa välissä. Teiden paha kelirikko viivästytti paikoin taimien kuljetusta metsäpäähän. Kevätistutukset saadaan päätökseen juhannuksen tienoilla, kertoo metsätalousyhtiön Etelä-Suomen metsänhoitopäällikkö Tuomo Vehmas.

Uudistusalalle perustetaan aina uusi metsä joko istuttamalla tai siemenkylvönä.

Kylvöala tälle kaudelle on 1300 hehtaaria. Istutettavista taimista on noin 55 prosenttia männyn- ja noin 45 prosenttia kuusentaimia.

Lisäksi istutetaan pienempi määrä muita puulajeja, pääosin rauduskoivuja, yhteensä noin 14000 kappaletta.  

Istutustyön Etelä-Suomessa hoitavat Metsähallituksen Metsätalous Oy:n metsurit ja metsäpalveluyritykset.