Kanta-Häme

Miekkalinna ei pitänyt vettä

 

Vasta pari viikkoa sitten käyttöön otetun Miekkalinnan vesikatossa on havaittu useita vuotoja.
Rakennuksen vesikatto on vuotanut neljästä kohdasta huippuimureiden ja savunpoistopuhaltimien juurella, minkä lisäksi yhtä vuotoa paikallistettiin torstaina.
 
– Lähtökohtaisesti vuodot on heti havainnon jälkeen paikallistettu ja korjattu samana tai seuraavana päivänä, kertoo Senaatti-kiinteistöjen rakennuttamisjohtaja Juhani Karhu.
 
Rakennuksen vesikaton kermieristys tehtiin kesällä ja syksyllä 2012, mutta katossa ei havaittu vuotoja ennen kuin maaliskuun lopussa. Juhani Karhun mukaan vuotokohtien ympäristö tutkitaan tarkasti, jotta rakenteisiin ei jää kosteutta.
 
– Meillä on hyvät, ammattitaitoiset asiantuntijat, jotka omalta osaltaan varmistavat ettei kosteutta jää vahingossakaan mihinkään, ja että rakenteet ovat terveet ja turvalliset.
 
Vuodot eivät ole vaikuttaneet poliisien työskentelyyn rakennuksessa.
 
– Emme ole väistelleet vesiämpäreitä, sanoo poliisitaloprojektin vastaava, rikosylikonstaapeli Markku Jovio.
 
Miekkalinna maksoi noin 35 miljoonaa euroa ja se on maan modernein poliisitalo. Sen runkourakan teki YIT Rakennus oy.
 
Miekkalinna korvasi huonokuntoisen, noin 30 vuoden ajan väliaikaisena poliisiasemana palvelleen kerrostalon Hämeenlinnan keskustassa. (HäSa)