Kanta-Häme

Mielipide: Toimiva kirjasto takaisin - Miksi kirjasto piti siirtää pois Jukolasta?

Tästä mentiin läntisessä Hämeenlinnassa Jukolan kirjastoon ennen sen muuttoa uuteen Nummikeskukseen.

Olemme pitkin syksyä saaneet lukea mielipidesivustoilta järkyttyneitä kannanottoja siitä, kuinka pieniin ja epätarkoituksenmukaisiin tiloihin Jukolan kirjasto ahdettiin sen siirtyessä Nummikeskukseen.

Tilojen pienuuden ja vähäisen nidemäärän lisäksi paikassa vallitseva kova meteli on herättänyt kiukkua kirjaston asiakkaissa.

Liikuntarajoitteisilla ei myöskään ole kirjastoon asiaa. Lainauspisteelle puikkelehtiminen esimerkiksi rollaattorin kanssa on lähestulkoon mahdotonta, vaikka sattuisikin pääsemään kenkiä täynnä olevan tuulikaapin läpi ja saamaan kengät jalastaan tai suojukset kenkien päälle.


Jukolan kirjaston siirto
on herättänyt kirjaston käyttäjissä epäuskon ja kiukun lisäksi paljon kysymyksiä.

Miksi kirjasto päätettiin siirtää pois paikasta, jossa se on vuosikymmenien ajan loistavasti toiminut? Miksi kirjasto kutistui siirron myötä murto-osaan entisestään, vaikka tarkoitus kaiketi oli toinen?

”On valtava sääli, ettei tätä kallista projektia hoidettu huolella alusta loppuun emmekä saaneet sellaista aitoa kylätaloa kuin suunnitelmissa oli.”
Kun viime vuonna kävi ilmi, kuinka pienet tilat kirjastolle oli Nummikeskuksessa varattu, teimme Jukolan koulun vanhempainyhdistyksessä valtavasti töitä sen eteen, että saisimme sivistys- ja hyvinvointilautakunnan käsittelemään uudelleen Jukolan kirjaston siirron Nummikeskukseen.

Lisäksi keräsimme lyhyessä ajassa yli 1 600 nimeä kirjaston siirtoa vastustavaan vetoomukseen.

Kun elämänlaatulautakunta, jonka vastuualueeseen kirjastopalvelut aikaisemmin kuuluivat, vuonna 2016 teki päätöksen Jukolan kirjaston siirtämisestä Nummikeskukseen, eivät lautakunnan jäsenet varmastikaan tienneet, että he tällä päätöksellään olivat ajamassa alas alueen kirjastopalveluita.

Aikaisemmin laaditussa Nummen toiminnallisessa suunnitelmassa esitellään varsin toimivalta kuulostava, aulatiloihin integroitu kirjasto.


Lue myös:
 Kirjasto on matalan kynnyksen tila, joka on avoin kaikille – Nummen kirjasto avasi ovensa (14.8.2018)
Lue myös: Elokuussa avattu Nummikeskus on liian pieni sinne kaavailluille toimijoille – kirjaston henkilökunnalle aulana esitelty tila paljastuikin ruokasaliksi (19.9.2018)


Suunnitelmassa todetaan
, että kirjaston asiakkaat tarvitsevat avoimen työn alueita, intensiivisen työn alueita sekä hiljaisen työn alueita ja että kirjasto tarvitsee rauhallisen toimipisteen henkilökunnalleen.

Todellisuus on jotakin aivan muuta kuin tuossa suunnitelmassa maalailtu kirjasto.

Meiltä löytyy Suomesta esimerkkejä paikoista, joissa kirjastopalvelut on onnistuneesti integroitu muiden toimintojen yhteyteen, mutta Nummikeskus ei valitettavasti ole yksi näistä.

Alkuperäisten suunnitelmien ja lopputuloksen välissä tilat merkillisesti pienenivät eikä myöskään Vuorentaan neuvola mahtunut kokonaisuudessaan Nummikeskukseen, kuten oli tarkoitus.

On valtava sääli, ettei tätä kallista projektia hoidettu huolella alusta loppuun emmekä saaneet sellaista aitoa kylätaloa kuin suunnitelmissa oli.

Hämeenlinnan kaupungin sivistys- ja hyvinvointijohtaja totesi marraskuussa 2017 pidetyssä palaverissa, että kirjaston on mahdollista siirtyä takaisin entisiin tiloihin, mikäli käy ilmi, että uudet tilat eivät ole toimivat eikä kirjasto pysty laadukkaasti palvelemaan kaikkia alueen asukkaita.

Palaverista laadittuun muistioon tätä toteamusta ei kuitenkaan kirjattu, mutta meitä oli useita kuulemassa se.

 

Lue myös: Mielipide: Miksi Jukolan kirjasto tuhottiin? (4.10.2018)


On käynyt
jo täysin selväksi, että uusi kirjasto ei ole toimiva eikä tarkoituksenmukainen, ja toivommekin nyt päättäjiltä selkärankaa tämän tosiasian myöntämiseen ja tarvittavien korjausliikkeiden tekemiseen.

Joitakin kirjaston palveluja, kuten lasten satutunteja, ollaankin jo palauttamassa entisiin tiloihin Kumppanuustalon rinnalle. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä.

Jatkuvasti kasvava läntinen alue tarvitsee toimivan kirjaston, jollainen sillä kymmenien vuosien ajan oli ja jonka se Nummikeskuksen suunnittelussa tapahtuneiden virheiden seurauksena menetti.

Toivottavasti tästä koko prosessista osataan nyt myös ottaa opiksi. Avoin ja läpinäkyvä kuntapolitiikka tekee Hämeenlinnasta meille kaikille paremman paikan asua ja elää.


Marika Karhunpesä

hallituksen jäsen
Jukolan koulun vanhempainyhdistys

Kirsi Koskela
puheenjohtaja
Jukolan koulun vanhempainyhdistys