Kanta-Häme

Mielipidekirjoitus: Aulanko ja matkailu tarvitsevat yhteistyötä

Aulangolla ja Kanta-Hämeen matkailun kehityksessä, markkinoinnissa ja myynnissä tarvitaan hyvää, avointa, kannustavaa ja aktiivista yhteistyötä, kirjoittavat Hämeen liiton Minna Takala ja Aulanko Outdoorsin Kirsi Reinikka Hämeen Sanomien mielipidesivulla.

Aulanko on alueena ihastuttava ja monipuolinen, virkistävä ja viehättävä keidas kaikkina vuodenaikoina. Ei ihme, että vuosittainen kävijöiden määrä on kasvanut jo yli 600 000 kävijään. Alueelle on nyt syksyllä saatu uusi luonnonsuojelualue Sibeliuksen Metsä opasteineen.

Aulangolla on uusia yrittäjiä, palveluita ja tapahtumia. Yhdessä on järjestetty Aulanko Herää -tapahtumaa keväisin, jossa on esitelty monipuolista tarjontaa.

Myös perinteiset tapahtumat houkuttelevat yhä lisää kävijöitä. Aulanko Areenalla on meneillään hieno nousukausi, monet keikoista ovat loppuunmyytyjä.

Metsähallitus on saanut lisärahoitusta sekä uusien reittien tekoon että puistometsän rakennelmien korjaukseen.

Rakenteilla on uusi siirtolapuutarha-alue.

Lasten liikunnan tuki ry:n koordinoimana on juuri käynnistymässä Aulangon ulkoilumajan ja palveluiden uudistukseen tähtäävä Luonnollinen Liike -hanke, johon on avoimesti kutsuttu kaikki kiinnostuneet toimijat mukaan.

 

Hämeen Sanomissa on kirjoitettu useamman kerran viime viikkoina, ettei Aulangon kehittämisen eteen tehdä töitä.

Aulanko toki ansaitsee sekä huomiota että panostusta. Korjausvelkaa on kertynyt vuosien varrella ja vielä lisää resursseja tarvitaan. Ei kuitenkaan ole totta, ettei Aulangon eteen tehtäisi töitä yhdessä. Sitä tekevät monet yritykset, yrittäjät, yhdistykset ja yksittäiset vapaaehtoiset monin tavoin.

Monet Aulangon toimijat ovat viime aikoina vaihtuneet ja uusia yrittäjiä on tullut alueelle.

Hotellin omistaja on vaihtunut Cumuluksesta Scandiciin ja myös Katajiston ja Heikkilän alueet ovat saaneet uudet yrittäjät, jotka ovat omalta osaltaan kehittäneet alueen palveluita eteenpäin.

Tämä viime aikojen uutisointi on siinä mielessä surullista, että siinä on annettu ymmärtää, ettei Katajistolla olisi enää toimintaa (HäSa 21.8. sekä 23.8.). Tämä käsitys on täysin virheellinen.

 

Alueen toimintakonsepti on muuttunut, vanhaa leirintäaluetta siellä ei enää ole. Alue kantaa nykyään nimeä Katajistonranta ja samalla Aulangolle on myös perustettu uusi Aulanko Outdoors -konsepti (Fenix Ohjelmapalveluiden sivutoiminimi), jonka tavoitteena on kehittää alueen matkailua tukevia laadukkaita luonto-, liikunta- ja tapahtumapalveluita yhteistyössä muiden alueen toimijoiden kanssa.

Aulanko Outdoors tekee tiivistä yhteistyötä mm. uuden Scandicin sekä Evon Luonto oy:n kanssa.

Katajiston uudet yrittäjät ovat kunnostaneet kartanon, tapahtumaladon sekä rantasaunat näille kuuluvaan arvoon ja koko alue on siistitty, samalla kun homeisia rakennuksia on purettu.

Vanhat retkeilymökit ovat tulleet tiensä päähän ja tämän osalta haetaan parhaillaan pitkäaikaista ratkaisua, joka ympärivuotisesti palvelee mahdollisimman hyvin alueen matkailun kehitystä.

 

Katajistonranta toimii nykyään vilkkaana tapahtuma-, kokous- ja juhlakohteena. Kuluvan kesän jokaisena viikonloppuna alueella on järjestetty häitä, seminaareja, saunailtoja ja urheilutapahtumia.

Rannassa toimii lisäksi Aulanko Outdoorsin välinevuokraamo, joka on kesän aikana palvellut noin 1000 luontoliikkujaa eri puolilta Suomea ja Eurooppaa. Matkailijoille ja kokousvieraille löytyy muun muassa SUP-lautoja, kajakkeja, kanootteja ja maastopyöriä.

Uusien Aulangon urheilutapahtumien osalta mainittakoon Aulanko Tower Trail, Marski Challenge, Aulanko 24h -juoksu sekä Finnish SUP CUP -osakilpailu, jotka itsessään toivat Hämeenlinnaan noin 2000 osallistujaa ja vierailijaa.

Kaiken kaikkiaan Katajistonrannassa on käynyt heti näin ensimmäisenä kesänä touko-elokuun aikana noin 7000 vierailijaa sekä matkailijaa eri tapahtumissa. On suorastaan loukkaavaa väittää, ettei Aulangon eteen tehtäisi työtä!

 

Maakuntaliiton tehtävänä on edistää matkailua koko maakunnassa yhdessä eri toimijoiden kanssa. Liitto toimii kokoonkutsujana yhteisissä GoHäme -tilaisuuksissa, jotka ovat avoimia kaikille matkailualan toimijoille.

Työpajoissa ideoidaan ja valmistellaan yhteistä kehitystyötä, jota toteutetaan erilaisissa matkailun kehittämishankkeissa.

Tilanne maakunnassamme on haastava, koska erillistä alueellista matkailuorganisaatiota ei ole, vaan toimimme erittäin kevyesti resursoituna verkostona.

Pitkäjänteinen matkailun kehitystyö on tällä hetkellä toisiaan täydentävien hankkeiden varassa.

Let’s GoTavastia -hankkeessa on pidetty seudullisia ja paikallisia työpajoja muun muassa Forssassa, Hattulassa, Hämeenlinnassa, Lopella, Riihimäellä, Tammelassa, joissa on kerätty vahvuuksia, heikkouksia ja kehittämisen teemoja.

Lisäksi hankkeen puitteissa osallistutaan Visit Finlandin Lakeland -markkinointiin yhdessä Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen matkailuorganisaatioiden kanssa. Kanta-Hämeessä on vieraillut useita kansainvälisiä matkanjärjestäjä- ja mediaryhmiä.

Avoin Häme -hankkeessa kehitetään avointa tapahtumarajapintaa, jotta jatkossa maakunnan tapahtumat olisivat paremmin löydettävissä. Matkalla kasvuun -hankkeessa valmennetaan pieniä yrityksiä kasvuun ja kansainvälistymiseen.

DigiTrail -hankkeessa kehitetään luontoreittejä, myös Aulangolle, ja niiden parempaa saavutettavuutta. Rahoitus hankkeissa tehtävään kehitystyöhön on tullut pääosin Euroopan aluekehitysrahastosta ja Maaseuturahastosta.

Valitettavasti vakinaista organisaatiota näillä ei voi rahoittaa. Nämä rahastot ovat tarkoitettuja kehittämiseen ja matkailun kehittämiseen resursseja on onneksi saatu monipuolisesti.

Hommia paiskitaan oikeasti ja Tavastia Blueways -hankkeessa saattavat jopa kädet likaantua uudenlaisten luontopolkujen teossa melojille ja SUP-lautailijoille.

Kuitenkin vakinaisen alueellisen organisaation puute on haastavaa kaikille osapuolille, erityisesti asiakkaille, matkanjärjestäjille ja myös yrittäjille.

Yhteisenä haasteena kaikilla seutukunnilla on edelleen nostettu esille eri toimijoiden välinen yhteistyö ja erityisesti matkailun markkinointi ja myynti. Ratkaisua tähänkin haetaan yhdessä.

 

Vielä niistä suurista suunnitelmista: Matkailun kehittäminen on keskeinen teema sekä Hämeen maakuntaohjelmassa että Hämeenlinnan kaupungin strategiassa. Luontomatkailua koko maakunnassa ja myös Aulankoa ollaan kehittämässä yhdessä.

Aulangolla ja Kanta-Hämeen matkailun kehityksessä, markkinoinnissa ja myynnissä tarvitaan hyvää, avointa, kannustavaa ja aktiivista yhteistyötä.

Monissa yhteyksissä on kutsuttu mukaan myös asukkaita, harrastajia ja matkailijoita talkootöihin ja jakamaan kokemuksiaan. Vaikka paljon on tehty ja tekeillä, tekemistä vielä riittää!

Kutsumme avoimesti kaikki maakunnan asukkaat ja koko Hämeen Sanomien henkilökunnan mukaan virkistymään lähimatkaillen. Tervetuloa myös mukaan matkailun kehittämisen talkoisiin!

 

Minna Takala
aluekehitysasiantuntija
Hämeen liitto

Kirsi Reinikka
Aulanko Outdoors,
Fenix-ohjelmapalvelut