Kanta-Häme

Miemalan koulussa diskoiltiin Unicefin hyväksi

Miemalan koulussa järjestettiin perjantaina hyväntekeväisyysdisko. Hämeenlinnan Unicef-vuoden kunniaksi diskon kaikki pääsylipputulot ja puolet myyntivoitoista, yhteensä hieman yli 200 euroa, lahjoitetaan Unicefille.

Idea tuli koulun oppilaskunnalta. Oppilaskunta hoitikin kaikki diskoon liittyvät järjestelyt ohjaavan opettajansa Saila Hilvolan ja koulun vanhempainyhdistyksen avulla.

– Järjestämme säännöllisesti diskoja ja keräämme niillä varoja koulun toiminnan tukemiseen. Kun oppilaskunnan edustajat tulivat ehdottamaan meille hyväntekeväisyysdiskoa, lähdimme ilman muuta mukaan, vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Maria Lassila-Merisalo kertoo.

Oppilaat tekivät itse työt

Oppilaskunnan jäsenet asensivat itse diskovalot ja äänentoistolaitteet paikoilleen. Illan työvuorot oli jaettu hyvissä ajoin niin, että lipunmyynti, kilpailut ja musiikki tulivat kaikki hoidetuiksi.

– Normaalisti diskoja pääsee järjestämään vasta kuutosella, neljäsluokkalainen oppilaskunnan sihteeri Eero Roslander kertoi tyytyväisenä.

Buffetti oli vanhempainyhdistyksen vastuulla, ja sormustikkareista ja karkkikaulakoruista kilahteli tasaiseen tahtiin rahaa Unicefille.

Miemalan koulu on muutenkin aktiivisesti mukana teemavuoden toiminnassa. Koulun oppilaita kävi tammikuussa esiintymässä kaupungin Unicef-vuoden aloitustapahtumassa, ja kevättalvella koululaiset keräsivät hiihtämällä noin 900 euron lahjoituksen Unicefille.