Kanta-Häme

Mies huristeli sammuneen kaverin autolla kahden promillen humalassa

Kolmekymppisellä miehellä kylässä olleet ystävät veivät isännän auton tämän sammuttua kostean illan päätteeksi yhdentoista aikaan maanantai-iltana.

Poliisi havaitsi arveluttavasti ajelevan auton Laaniitynkadulla ja päätti tarkastaa kuljettajan ajokunnon.

Kuski lähti kuitenkin pakosalle ja huristeli puoli kilometriä Kutalan katuja, ennen kuin pysähtyi. Kuljettaja ei suostunut nousemaan autosta, joten poliisit joutuivat avittamaan hänet ulos. Alkometriin kuljettaja puhalsi lähes kaksi promillea, mutta tarkkuusalkometristä mies kieltäytyi, joten matka johti verikokeisiin. Siellä mies vastusteli toimenpidettä, ja poliisien oli pideltävä häntä paikoillaan kokeen ottamisen ajan. Mies lateli uhkauksia kaikille läsnäolijoille. Kokeiden jälkeen mies pääsi rauhoittumaan putkaan.

Tämä kortiton mies joutuu vastaamaan oikeudessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta ja virkamiehen vastustamisesta. (HäSa)