Kanta-Häme

Mies kuoli moottoripyöräturmassa Janakkalassa

Moottoripyörän kyydissä matkustajana ollut mies sai surmansa sunnuntaina Janakkalassa, kun pyörää ajanut humalainen nainen suistui tieltä mutkassa. Onnettomuus tapahtui Janakkalan Punkantiellä sunnuntai-iltana noin kello 21.40.
 
Poliisin tietojen mukaan moottoripyörä ehti olla liikkeellä vain noin 700 metrin matkan ennen onnettomuuden tapahtumista.
 
Hieman yli 30-vuotiaan naisen ajama pyörä suistui tieltä vasemmalle kääntyvässä mutkassa ja törmäsi kuuseen. matkustajana ollut 30-vuotias mies sai surmansa heti ja nainen loukkaantui jonkun verran.
 
Nainen puhalsi onnettomuuden jälkeen alkometriin 1,14 promillen lukemat.
 
Nainen oli menettänyt ajokorttinsa edellisenä iltana Riihimäellä ajettuaan moottoritiellä yli 200 kilometrin tuntinopeudella.
 
Kanta-Hämeen poliisin mukaan tapahtunutta tutkitaan rattijuopumuksena, törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisina, kuolemantuottamuksena sekä kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
 
Viikonlopun aikana poliisi tapasi Hämeenlinnan seudulla liikenteestä yhteensä 14 rattijuoppoa, mikä on tavanomaista suurempi määrä. Kuljettajista kolme ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. (HäSa)