Kanta-Häme

Mikä erottaa hevostytön Mannerheimista? Toinen on ihailtu ja toinen heppahöperö – "Naisten jutuille saa vapaasti ihahoida"

Hevostytöistä kaksi kirjaa kirjoittanut Hämeen Sanomien toimittaja Marika Riikonen haluaa nostaa talleilla kovaa työtä tekevien tyttöjen ja naisten arvostusta. Hevostyttöys opettaa monia arvokkaita taitoja kuten johtajuutta, vuorovaikutusta ja kärsivällisyyttä.
Hevoset ovat olleet olennainen osa kirjailija Marika Riikosen elämää jo vuosikymmenien ajan.Se täyttää vapaa-ajan tehokkaasti ja tuo elämään merkitystä, Riikonen sanoo. Kuva: Heli Kurimo
Hevoset ovat olleet olennainen osa kirjailija Marika Riikosen elämää jo vuosikymmenien ajan.Se täyttää vapaa-ajan tehokkaasti ja tuo elämään merkitystä, Riikonen sanoo. Kuva: Heli Kurimo

Mikä saa nuoret tytöt ja naiset palelemaan räntäkelissä ulkona, lapioimaan lantaa, kantamaan vesiämpäreitä ja nostelemaan painavia kantamuksia paikasta toiseen? Ja vieläpä maksamaan tästä ilosta.

No tietenkin hevoset.

Hevoshulluus on periytyvää sorttia, huomasi kirjailija Marika Riikonen aiheeseen laajemmin tutustuessaan. Häneltä ilmestyi helmikuun lopussa samanaikaisesti peräti kaksi hevostyttöjä käsittelevää teosta: tietokirja Hevostytöt (Art House) ja nuortenromaani Ravilikat (Karisto).

Vaikka harrastajamäärät ovat ikäluokkien pienentyessä olleen jo vuosia laskussa, talleilla nähdään edelleen innokkaita ja osaavia hevosnaisia. Eivätkä he kaikki ole suinkaan mitään pikkutyttöjä.

Usein hevostytöistä kasvaa aikuistuessaan äitejä, jotka palaavat nuoruudenharrastuksensa pariin viimeistään siinä vaiheessa, kun omat tyttäret kasvavat talli-ikään.

Aina ei ole ollut näin. Riikonen huomauttaa, että hevoset olivat tuhansia vuosia vain miesten omaisuutta. Naiset ovat saaneet käsitellä hevosia vasta reilun vuosisadan ajan.

Suomen tunnetuimman hevosmiehen, marsalkka Mannerheimin, harrastuneisuutta ja hevostaiteen kokoelmaa kunnioitettiin.

– Se on ihmisten mielestä ihan ”wau”, mutta jos nainen tai tyttö tekee samaa, puhutaan lettipuuhista tai hoivavietistä, jonka avulla harjoitellaan avioliitossa tarvittavia taitoja, Riikonen tuhahtaa.

Hän haluaa kirjoillaan muuttaa ihmisten käsitystä hevostytöistä. Itse asiassa ei ole edes olemassa vain yhtä hevostytön mallia.

– On ratsastuskoulujen oppilaita, omien hevosten hoitajia, yksityisten tallien käyttäjiä, ravitalleilta itsensä löytäneitä, issikka- ja lännenhevosharrastajia ja valjakkoajajia. Jokainen voi löytää oman yhteisönsä, jossa viihtyy, Riikonen sanoo.

Lue myös: Miehet katsomaan kenttäratsastusta (Hämeen Sanomat 10.8.2018)

Ravitalleilla aukesi uusi elämä

Hän itse ei teinivuosina viihtynyt kouluratsastuksen kuria, järjestystä ja tallihierarkiaa korostavassa maailmassa, joka on perua hevosten sotilashistoriasta.

– En osannut toimia siinä sosiaalisessa kuviossa, enkä saanut vuosien jälkeenkään omaa hoitohevosta. Turhauduin tekemättömyyteen. Viikon paras hetki saattoi olla se, kun sain kiristää jonkun hevosen satulavyön, Riikonen muistelee.

Kun hän sitten hakeutui ratsastustallin sijaan ravitallille ja sai luvan tehdä tallitöitä siellä, aukesi ihan uusi yhteisö.

– Oli mahtavaa, kun sai olla mielin määrin hevosten kanssa kontaktissa: hoitaa ja lopulta jopa ajaa niitä.

Riikosen silmät loistavat, kun hän muistelee ensimmäistä hoitohevostaan Dukea. 170 cm korkea musta ori oli ystävällinen ja helppo tapaus.

– Kun ajoin sillä, en nähnyt sen takaa paljon mitään. Duke siirtyi itse tien sivuun, kun auto tuli vastaan. Pystyimme luottamaan toisiimme tilanteessa kuin tilanteessa.

Nuortenromaani Ravilikat syntyi Riikosen omien kokemusten pohjalta, vaikka tarina lähtikin kirjoitustyön edetessä laukkaamaan omia polkujaan.

Lue myös: Hevoskasvattaja Eeva-Liisa Penttilä iloitsee varsojensa menestyksestä – ”Katson aina hevosta urheilijana” (Hämeen Sanomat 2.3.2020)

Arvokkaita oppeja

Tietokirjaansa varten Riikonen julkaisi Facebookissa kyselyn entisille ja nykyisille hevostytöille. Hän hämmästyi saadessaan parissa päivässä yli parisataa vastausta.

– Ihan kuin ihmisillä olisi ollut tarve tällaiselle kyselylle. Moni kertoi pitäneensä etenkin kysymyksestä, jossa pohdittiin hevostyttöyden vaikutuksia myöhempään elämään.

Niitähän löytyi. Riikosen mukaan hevosharrastus opettaa monia arvokkaita taitoja kuten kärsivällisyyttä, lojaalisuutta, yhteisöllisyyttä sekä vuorovaikutusta.

– Hevosen kanssa puuhatessa ei ole varaa äkkireaktioihin, vaan täytyy säilyä aina tyynen rauhallisena. Hevosta on johdettava päämäärätietoisesti, ennen kuin se luottaa ihmiseen. Kuntokin pysyy yllä, eikä tallipäivän jälkeen ole tarvetta kuntosalille.

Aina hevosen kanssa ei selviä ilman kommelluksia. Selästä pudotessa voi katketa luita ja kärsiä ylpeys.

– Muistan itsekin joskus palanneeni kävelytyslenkiltä tallille näyttävästi maata pitkin kyntäen, Riikonen naurahtaa.

”Hevostyttönä olen eniten oma itseni”

Hevonen pakottaa käsittelemään myös tunteita pelosta suruun ja ilosta rakkauteen.

Mikä hevosissa hullaannuttaa? Riikonen siteeraa ympäristöfilosofi Leena Vilkkaa, joka on sanonut hevosten opettavan meille ihmisenä olemista.

– Sen tietävät kaikki hevosten kanssa tekemisissä olevat, Riikonen sanoo.

Tallilla ollessa aika menettää merkityksensä. Hevosen kanssa on oltava aina tässä ja nyt ja puhdistettava mieli kaikesta turhasta. Myös kädet on pidettävä vapaina kännykästä.

– Hevostelu on elämäntapa ja osa minuutta. Ainakin minulla on tunne, että hevostyttönä olen eniten oma itseni, Riikonen sanoo. HÄSA

Hevostyttöjen suusta

Talli on monelle heppatytölle ”pakopaikka” kotoa. Maria, 39

Opin rauhoittumaan ja keskittymään itse hetkeen, enkä miettimään, mitä teen viiden minuutin päästä. Marijetta, 22

Turha nenännyrpistely kitkeytyi aika hyvin pois, kun välillä löysi itsensä kyynärpäitä myöten kuolassa tai putoamisen jälkeen sai kaivaa purua rintsikoidenkin alta. Sara, 28

Sitaatit on poimittu Hevostytöt-kirjasta.

Marika Riikonen

45-vuotias kirjailija ja toimittaja.

Kirjoittanut lukuisia palkittuja novelleja ja tietokirjan sekä toimittanut antologioita.

Helmikuussa häneltä ilmestyi kaksi hevosaiheista kirjaa: tietokirja Hevostytöt (Art House) ja nuortenromaani Ravilikat (Karisto).

On harrastanut ratsastusta pikkutytöstä saakka. Vuosien varrella ratsastuskoulu vaihtui ravitalliin ja lopulta oman hevosen hankintaan.

Lämminveriravuri Ulla oli Riikosen elämässä 26 vuoden ajan. Nyt hän opettelee tuntemaan uutta islanninhevostaan.

Asuu Tampereella. Toimii päätyökseen Hämeen Sanomien kulttuuritoimittajana.

Päivän lehti

7.4.2020