Kanta-Häme

Mikä jytisyttää taloja?

Kuluvalla viikolla on parina iltana aika myöhään jysähtänyt niin, että ainakin Vanajantien ja Hämeentien varren taloissa tärähdykset on huomattu. Jytistelijäksi osoittautui Lammaskallion louhintatyömaa Katumajärven liikenneympyrän vieressä. Sinne louhitaan salaista luolaa muun muassa valtion suojatulle viestiliikenteelle.

Työmaan päällikkö Kauko Pirinen Lemminkäinen infrasta, miksi jytistelette?

– Olemme pyrkineet ampumaan kalliota päivittäin viimeisen kerran ennen iltayhdeksää. Tällä viikolla tiistaina ja keskiviikkona konerikkojen takia räjäytykset myöhästyivät. Tiistaina ammuimme kello 21.20 ja keskiviikkona vähän myöhempään.

Miksi juuri nämä paukut on huomattu paikoissa, joissa tavallisesti louhinnasta ei ole mitään häiriötä?

– Esimerkiksi autoliikenteen hiljeneminen voi vaikuttaa siihen, että ääni kuuluu paremmin. Tärinäalueen ei pitäisi ulottua niin kauas. Katuman alueella meillä on mittarit taloissa ja seuraamme tärinää tarkasti.

Hämeenlinnan kaupungin puolesta työmaata valvoo tilaajajohtaja Risto Saari. Hän on kaupungin edustaja luolaa varten perustetussa Katuman moreeni -kiinteistöyhtiössä.

– Ilmanpaine voi saada ikkunat tärisemään, mutta se ei aiheuta rakennuksille vaurioita. Olemme mitanneet aseman seudulla värinöitä parin viikon ajan, mutta emme havainneet mitään. Jos on tarvetta, teemme uusia mittauksia. Urakoitsija vastaa louhinnan haittavaikutuksista. (HäSa)

 

Oikaisu 28.2.2014: Hämeenlinnan kaupungin edustaja Katuman moreeni -kiinteistöyhtiössä on rakennuttajapäällikkö Risto Saari.

Päivän lehti

30.5.2020