Kanta-Häme

Mikrosiru korvasi kissan tatuoinnin - tuleeko siitä pakollinen?

Kissa syliin, ruisku käteen, mäntä alas ja riisinjyvän kokoinen mikrosiru solahtaa kissan vasemman korvan alle niskanahkaan. Toimenpide on kivuton, eikä vaadi lemmikille tikkejä tai edes laastaria.

Mikrosiru sisältää tunnisteen, jonka avulla oikea omistaja löytyy valtakunnallisesta rekisteristä helposti.

– Hyödyt ovat kiistattomat, eikä haittapuolia ole. Siruttaminen olisi hyvä saada pakolliseksi muillekin kuin rotukissoille ja -koirille, toteaa Etelä-Hämeen eläinhoitolan yrittäjä Marja Renko.

Joissain Euroopan maissa näin jo onkin, mutta Suomessa siruttaminen yleistyy pikkuhiljaa ilman lainsäädännöllistä pakkoa. Esimerkiksi Porin seudulla löytökissoja elettiin siruttaa tämän vuoden alusta.

– Me olemme siruttaneet meiltä lähtevät eläimet jo vuosia. Kunnat eivät siitä maksa ekstraa, mutta olen halunnut ottaa tavan käyttöön. Kustannus ei ole merkittävä, noin 10 euroa kissaa kohti, Renko sanoo.

Etelä-Hämeen Eläinhoitola huolehtii Hämeenlinnan seudun löytökissoista ja -koirista. Rokotetun, leikatun ja sirutetun löytökissan voi lunastaa itselleen 60–80 euron hintaan. Tällä hetkellä yhdeksän löytökissaa odottaa uutta omistajaansa.

– Lopetamme kissoja vain silloin, kun ne ovat liian sairaita tai villejä lemmikeiksi, Renko kertoo.

Ei passia ilman sirua

Myös Kanta-Hämeenlinnan kunnaneläinlääkäri Minna Kauppi-Kuusinen pitää siruttamista varsin hyödyllisenä, vaikka sitä ei esimerkiksi löytöeläinten säilyttämisestä käydyssä kilpailutuksessa ole vaadittukaan.

– Silloinhan tunnistemerkintä on pakollinen, jos lemmikki vaihtaa maata. Passia ei saa ilman sirua.

– Mutta ei kunta pysty pakottamaan siruja lemmikeille. Se on omistajan oma intressi, Kauppi-Kuusinen toteaa.

Kunnaneläinlääkärin mukaan siruja on asennettu Suomessa jo ainakin 15 vuoden ajan.

– Kun tulin alalle 20 vuotta sitten, oli vielä tatuointeja. Totta kai siru on paljon parempi, kun rekisteri toimii ja on kaikkien tavoitettavissa ympäri vuorokauden.

Koska ihmisille?

Etelä-Hämeen eläinhoitolaan vuosittain päätyvästä noin sadasta kissasta vain parilla on siru. Ne löytävät nopeasti takaisin kotiinsa.

– Muuten vain noin 10–15 prosenttia löytää oikean omistajansa. Siruttaminen kannattaa tehdä, jos tykkää lemmikistään ja haluaa saada sen takaisin harharetkiltä, Marja Renko neuvoo.

Mutta miksei sitten sirutus ole vielä nykyistä yleisempää maatiaskissoilla ja sekarotuisilla koirilla?

– Uskoisin, että kyse on lähinnä tietämättömyydestä ja viitseliäisyyden puutteesta, yrittäjä miettii.

Mahdollisuudet siruilla ovat lähes rajattomat. Nykyisin on jo siruja, jotka mittaavat lemmikin ruumiinlämpötilaa. Kun siruun joskus yhdistetään esimerkiksi lähetin ja gps-paikannus, omistaja on aina tietoinen siitä, missä lemmikki kulkee.

– Uskon, että ajan mittaan siru löytyy kaikilta, ihmisiltäkin, Renko nauraa. (HäSa)

 

 

 

 

Kattilalle sirut liian tyyriitä

Hämeenlinnan kissojen ystävät ry:n ylläpitämässä Kissakoti Kattilassa ei voida kuin unelmoida mikrosirujen ja tunnistuslaitteen hankinnasta.
 
– Olisihan se tosi hyvä. Jos siru on asennettu, lukulaitteella on tosi helppo katsoa, mistä kissa on kotoisin. Mutta meillä ei ole resursseja laitteisiin sitten millään, talovastaava ja yhdistyksen varapuheenjohtaja Tanja Kuisma suree.
 
Tosin maatiaiskissoja ei ainakaan toistaiseksi rekisteristä vielä kovin kattavasti löydy.
 
– Verrattuna vanhaan tatuointisysteemiin mikrosiru on kuitenkin mainio. Tatuoinneille ei ollut mitään rekisteriä, Kuisma muistuttaa.
 
Yhdistys ei ole selvittänyt mikrosirulaitteiden hintaa kovin tarkasti.
 
– Aika tyyriiksi ne joka tapauksessa tulevat.
 
– Pyöritämme toimintaa lahjoitusvaroilla, kuukausi kerrallaan. Kaikki meidän rahamme menevät nykyisen toiminnan pyörittämiseen, Kuisma kertoo.
 
Myös laitteita otetaan vastaan mielellään.
 
– Jos joku moiset vempaimet meille lahjoittaisi, niin olisihan se hienoa! Eihän meillä ole edes tietokonetta, vaan teemme kaiken käsipelillä vanhanaikaisesti.
 
Kissakoti Kattila hävisi kaupungin kilpailutuksen löytökissojen hoidosta Etelä-Hämeen eläinhoitolalle muutama vuosi sitten. Nykyisin yhdistys ottaa vastaan hylättyjä kissoja, luukuttaa villikkoja ja huolehtii ”sosiaalitapauksista”.
 
– Jos esimerkiksi omistaja kuolee, huolehdimme kissasta, Kuisma selittää.
 
Tällä hetkellä hoidossa on 68 kissaa. Yhdistyksen periaatelinjaus pitää edelleen: kissoja ei lopeteta kuin äärimmäisen pakon edessä.

Päivän lehti

28.3.2020