Kanta-Häme

Miksi Ämyrock vaihtoi päivämäärää?

Ämyrock on viimeiset 20 vuotta järjestetty viikko juhannuksen jälkeen. Tänä vuonna Ämy järjestetään ennen juhannusta, lauantaina 17.6. Miksi näin, Ämy ry:n puheenjohtaja Teemu Vilmunen?

– Guns N’ Roses olisi ollut muuten samana päivänä kuin Ämy. Se on syy päivämäärän vaihtamiseen. Ei tarvinnut soittaa kuin muutama puhelu ja todeta, että ei ole mitään järkeä järjestää kaupungissa kahta tapahtumaa samana päivänä. Emme olisi saaneet järjestysmiehiä, emmekä aitoja alueelle, kun kaikki ovat Kantolassa.

– Kesäkuussa on vielä talvi, mutta ei voi nyt mitään.

Missä vaiheessa tapahtuman suunnittelu on?

– Työn alla, kuten aina tässä vaiheessa. 17. kesäkuuta on valmista. Bändejä tässä buukkaillaan.

Mitä bändejä on tulossa?

– Kari Peitsamo ainakin. On siellä jo muutama muukin nimi, mutta ne julkistamme myöhemmin.

Sopiko Peitsamolle vaihtaa rutiinia, kun esiintymispäivämäärä muuttui?

– Kyllä sopi. Ainakin se info meille on tullut.

Millaisella musiikillisella kattauksella tänä kesänä mennään?

– Samanlaisella sillisalaatilla kuin ennenkin eli kaikille kaikkea. Lastenkonserttia olemme suunnitelleet aamupäivään, mutta esiintyjää ei vielä ole.

Millainen porukka tekee Ämyn tulevaksi kesäksi?

– Pieni porukka. Enemmän saisi olla väkeä. HÄSA

Päivän lehti

4.6.2020