Kanta-Häme

Miksi itsenäisyysfantasia III maksaa?

Koko kaupungin itsenäisyyspäiväjuhla Itsenäisyysfantasia järjestetään kolmannen kerran Hämeenlinnan jäähallissa 6. joulukuuta kello 14. Itsenäisyysfantasia on aikaisemmin ollut ilmainen tapahtuma.
 
Miksi nyt mainostetaan, että lipunmyynti on alkanut Sibelius Celebrationsin johtaja Erkki Korhonen?
 
– Viime vuonna Itsenäisyysfantasiaan oli vapaaehtoinen pääsymaksu. Silloin maksu meni lyhentämättömänä Unicefille. Tänä vuonna yhteistyökumppanina on Hope ja pääsymaksun tulo menee vähävaraisille perheille. Ajattelemme, että itsenäisyys kuuluu meille kaikille ja lahjoittamalla tulot hyvään tarkoitukseen voimme jakaa hyvää mieltä niin antajalle kuin saajallekin. Kaikki kannamme vastuuta toisistamme. Pääsymaksu on kolme euroa, joten se ei ole kynnyskysymys kenellekään. Lisäksi vähävaraisille perheille jaetaan tapahtumaan ilmaisia lippuja.
 
Kyse ei siis ole siitä, että säätiön rahat ovat loppu ja pitäisi sen vuoksi kerätä pääsymaksua?
 
– Ei. Lipunmyynnistä aiheutuu meille enemmän kuluja kuin siitä, että tapahtuma olisi ilmainen. 
 
Kuinka paljon odotatte jäähallin katsomoon väkeä?
 
– Jäähalli tulee varmasti täyteen. Tosin pohjoiskatsomo ei ole käytössä, koska sen edessä on esiintymislava. Lippuja myymällä vältymme ruuhkalta. Lipussa on merkityt paikat ja saapuminen jäähallille on helppoa, kun kaikille on varmasti paikka. (HäSa)