Kanta-Häme

Miksi järjestätte Kissavideoillan, Kissakoti Kattila?

Kissavideoita pääsee keskiviikkona katselemaan porukalla. Kissakoti Kattila järjestää Kumppanuustalolla Kissavideoillan, jossa katsellaan kissavideoita Youtubesta isolta screeniltä. Yleisö voi lähettää toivevideoidensa linkkejä Kissakoti Kattilalle.

Miksi järjestätte kissavideoillan, Kissakotikattilan työharjoittelija Jaana Santanen?

– Helsingissä on järjestetty vastaavia tapahtumia ja USA:ssa on jopa oma festivaali kissavideoille. Halusimme testata, olisiko tälle kysyntää Hämeenlinnassakin. Samalla ajatuksena on luoda yhteisöllisyyttä ja toisaalta tuoda tunnetuksi Hämeenlinnan Kissojen ystävien ja Kissakoti Kattilan toimintaa. Tapahtumassa voi tukea Kattilan toimintaa ostamalla Kattilan tuotteita, arpoja ja leivonnaisia. Samalla voi liittyä Hämeenlinnan Kissojen Ystävät ry:n jäseneksi. Kaikki tuotot käytetään Kissakoti Kattilan kissojen hyväksi.

Millaiset kissavideot ovat mielestäsi parhaita?

– Niiden pitää olla hauskoja. Idea on että kissa voi olla esimerkiksi tosi tyhmä, söpö tai hölmö. Ja kun kissat ovat sellaisia kettuilijoita, että keksivät lukemattomia tapoja ärsyttää omistajiaan, esimerkiksi tiputtelemalla tavaroita. Parhaissa videoissa ne ovat samaan aikaan sympaattisia ja ärsyttäviä.

Onko yleisön lähettämiä toivevideoita jo tullut?

– On niitä vähän, mutta olen saanut myös itse tuijottaa nyt kissavideoita aika tiiviisti. Kaksi tuntia materiaalia alkaa olla jo kasassa, mutta vielä ehtii lähettää myös toiveita! Niitä voi lähettää meille Facebookissa tai sähköpostilla kissakotikattila@gmail.com. Teknisistä syistä videoiden tulee olla Youtubessa ja yhden videon maksimipituus on noin 1 min ja kokoelmissa noin 5 min. Tapahtumaan voi siis ehdottaa myös itse kuvaamaansa videota, kunhan se löytyy Youtubesta. Videoiden tulee luonnollisesti olla hyvän maun mukaisia.

Kissavideoilta keskiviikkona 4.5. kello 18–20 Hämeenlinnan Kumppanuustalon auditoriossa (Kumppanuustalo, Kirjastokatu 1, 2. kerros). Voit tulla ja mennä itsellesi sopivaan aikaan. Istumapaikkoja on 78 kpl. Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin. Paikalle voi tulla ja mennä mielensä mukaan, eli non-stop-periaatteella.