Kanta-Häme

Miksi Kantolan tapahtumapuiston ympäristöluvassa ei käsitelty meluhaittoja?

Kantolan alueen tapahtumapuisto sai myönteisen ympäristölupapäätöksen kesäkuun lopussa.

Miksi Kantolan alueen tapahtumapuiston ympäristöluvassa ei käsitelty ollenkaan tapahtumista aiheutuvia meluhaittoja Kehittämiskeskus oy Hämeen toimitusjohtaja Mervi Käki?

– Ympäristöluvassa on käsitelty lähinnä maaperään liittyviä asioita, koska puisto rakennetaan pilaantuneen maaperän päälle. Sen takia ympäristölupa perustuu puhtaasti siihen.

Millainen lupa tarvitaan, jos tapahtumista aiheutuu melua?

– Tapahtumista tulevaan meluun tarvitsee kaupungin järjestyssääntöjen mukaiset luvat. Järjestäjillä on myös omavalvontasysteemi, joten heidän on koko ajan mitattava desibelejä ja tarkkailtava, että ne pysyvät sallituissa rajoissa. Täytyy myös muistaa, että tapahtumapuisto ei ole vain konserttipuisto, joten jokaisesta tapahtumasta ei edes aiheudu meluhaittoja.

Pitääkö jokaiselle melua aiheuttavalle tapahtumalle hakea lupaa erikseen?

– Muiden lupien lisäksi pitää meluhaitoille hankkia myös erikseen luvat. Yleisötilaisuuksissa pitää käydä erikseen neuvotteluja läpi myös poliisin, pelastuslaitoksen ja muiden viranomaisten kanssa. Konsertinjärjestäjän kannattaa lähteä heti hakemaan lupia, kun jokin tapahtuma on varmistunut.

Voiko melusta valittaa?

– Etukäteen siitä ei voi oikein valittaa. Jos havaitsee, että tapahtuman aikana mennään reilusti yli desibelien tai konsertti venyy, niin siitä voi valittaa.

Päivän lehti

27.9.2020

Fingerpori

comic