Kanta-Häme

Miksi ylijäämäkouluruokaa ei saa kaikista kouluista?

Tekme alkaa jakaa ilmaiseksi kouluilta ylijäänyttä ruokaa kaikille halukkaille Hämeenlinnassa lokakuussa. Näillä näkymin ruokaa tarjotaan Katuman ja Nummen lähiökeskuksissa sekä Kumppanuustalolla.

Sininauha ry kuljettaa ruokaa kolmelta tai neljältä yläasteelta jakelupisteisiin.

Miksi ruokaa ei jaeta ilmaiseksi kaikissa kaupungin kouluissa, ruokapalveluiden tuotantojohtaja Sirpa Virkki?

– Päätimme aluksi kokeilla muutaman koulun kanssa, miten kaikki lähtee sujumaan.

Se, miten ja mistä ruokaa voidaan hakea, riippuu paitsi meistä, myös kuljetuksesta huolehtivan Sininauhan resursseista.

Kuinka paljon kouluruokaa jää hävikkiin?

– Hävikin määrä on hyvin päivä- ja koulukohtaista, ja se vaihtelee viiden ja 18 prosentin välillä.

Esimerkiksi kymmenen prosentin hävikki merkitsee noin 4 500 kiloa kuuden viikon aikana Hämeenlinnan kouluissa.

Yläasteilla on se kriittisin ruokailijaryhmä. Niiden osuus määrästä on noin kolmannes, kun ottaa huomioon oppilasmäärät.

Miten ikäihmisten kouluruokailut järjestetään jatkossa?

– Ne jatkuvat entiseen tapaan. Kantakaupungissa ikäihmiset voivat ruokailla Lyseolla, Hykissä sekä Kirkonkulman koululla joka päivä.

Voivatko muut kuin ikäihmiset käydä koululla syömässä?

– Eivät. Tätä varten tarvitsisimme erilaiset luvat, koska tuolloin ruoan myyminen katsottaisiin lounasravintolatoiminnaksi. Se myös vaikeuttaisi menekin arviointia ja siis lisäisi hävikkiä. HÄSA