Kanta-Häme

Miksi Zizzi ei ole avannut liikettä Goodmanissa?

Kokoa 42 oleville tai sitä suurempikokoisille naisille suunnattu muotiliike Zizzi suunnitteli (HäSa 21.1.2015) avaavansa myymälän Hämeenlinnaan kauppakeskus Goodmanin toiseen kerrokseen viime kevään aikana.

Miksi myymälää ei ole tullut, Zizzin Suomen franchise manager Arto Pelander?

– Katsoimme, että se ei ole meille sopiva investointi tällä hetkellä. Nyt keskitymme enemmän pääkaupunkiseutuun.

Miksi se ei ole sopiva investointi?

– Pääpaikalla Tanskassa pidetään tärkeänä keskittyä siihen, että saamme ensin kasvatettua tunnettuutta pääkaupunkiseudun strategisissa kohteissa eli isoissa kauppakeskuksissa, joiden kanssa neuvottelemme liiketiloista tällä hetkellä, ja sen jälkeen lähdemme uudestaan katsomaan maakunnan ulkopuolelle.

Johtuiko päätös Goodmanin kauppapaikasta?

– Ei johtunut. Kyllä me sitä vakavasti silloin harkitsimme. Tämä liittyy isompaan kuvioon.

Onko taloudellisella taantumalla jotain tekemistä päätöksen kanssa?

– No, ei se ole taloudellisesta taantumasta kiinni, vaan se on strateginen päätös. Nyt halutaan kasvattaa tunnettuutta, ja se parhaiten näkyvyyttä saadaan pääkaupunkiseudulla. Lähdemme varmasti pidemmällä tähtäimellä laajenemaan muualle.

Hämeenlinnaa lähimmät myymälät ovat Hyvinkäällä Willassa ja Lempäälässä Ideaparkissa. Säilyvätkö nämä myymälät?

– Näillä näkymin ei ole tehty mitään muita päätöksiä.

Onko ajankohtaa tiedossa, koska Hämeenlinnan myymälää viriteltäsiin uudelleen?

– Ei tällä hetkellä pysty sanomaan vielä. Olemme pitkässä juoksussa katsomassa Suomen markkinoita.

Tammikuussa Zizzillä oli maailmalla 150 myymälää, joista valtaosa on Tanskassa ja Norjassa. Suomessa liikkeitä oli keväällä kymmenkunta.

Arto Pelander kertoi tuolloin, että yrittäjäkandidaattien haku ja haastattelut Hämeenlinnan myymälään olivat käynnissä.

Päivän lehti

22.1.2020