Kanta-Häme Hämeenlinna

Miljardipotti luvassa valtiolta kunnille ensi vuonna – Hämeenlinna saamassa 14,5 miljoonaa euroa lisää

Kaupungin talousjohtaja Jussi Oksa suosittelee lisäämään jäitä hattuun.
Valtionosuudet kasvavat merkittävästi, jos nykylainsäädäntö pysyy voimassa.

Kuntaliiton ensimmäiset laskelmat ensi vuoden valtionosuuksista ovat ensinäkemältä mannaa taivaalta kuntien kassaan.

Kunnille maksettavat valtionosuudet näyttävät kasvavan lähes miljardilla, tarkkaan ottaen 994 miljoonalla eurolla tämänvuotiseen verrattuna.

Siitä näyttää piisaavan kantahämäläisten kuntienkin talouteen mukavaa piristysruisketta.

 

Alustavan tilaston mukaan Hämeenlinnan valtionosuudet kasvaisivat ensi vuonna 14,5 miljoonalla eurolla, Hattulan 1,6 ja Janakkalan 3,5 miljoonalla.

Riihimäen valtionosuuksien kasvu olisi lähes 5 miljoonaa ja Forssan noin 4 miljoonaa euroa.

Syynä näin jyrkkään kasvuun useiden niukkojen vuosien jälkeen on pääosin se, että Sipilän hallituksen päättämä vuosia 2016–2019 koskenut indeksikorotusten jäädytys päättyy vuoteen 2019.

Myös kiky-sopimukseen sisältynyt lomarahojen leikkaus ja siihen liittynyt valtionosuuden vähennys päättyy tähän vuoteen. Tämä kaikki tapahtuu, jos nykylainsäädäntö pysyy voimassa.

 

Äkkiseltään tämä vaikuttaa tehoruiskeelta niukkuudessa elävien kuntien talouteen.

Hämeenlinnan talousjohtaja Jussi Oksa kuitenkin muistuttaa useista realiteeteista.

– Nuo luvut näyttäisivät olevan totta, mutta emme tiedä, mitä nyt tekeillä olevassa hallitusohjelmassa linjataan kuntien taloudesta ja valtionosuuksista. Sitä paitsi esimerkiksi Hämeenlinnassa talouden sopeuttamistarve on vielä isompi kuin tuo nyt mainittu 14 miljoonaa.

 

Oksa myös toteaa, että kiky-sopimukseen sisältynyt lomarahojen leikkaus päättyy tähän vuoteen. Se merkitsee, että kuntien menot kasvavat lomarahojen maksun myötä.

Hämeenlinnan kaupunginhallitus käsittelee ensi vuoden talouden kehystä seuraavassa kaupunginhallituksessa.

Oksa sanoo esittelevänsä valtionosuuksien kasvun Kuntaliiton ennustetta alhaisempana. HÄSA