Kanta-Häme

Miljoona tonnia vientiviljaa

Hyvät sato-odotukset ovat tuupanneet viljakaupan liikkeelle. Suomeen on kasvamassa 950 000 tonnin viljaylijäämä.

– Vilja liikkuu enemmän kuin ennen kesällä. Siiloja on tyhjennetty uudelle sadolle, K-maatalouskaupan ketjujohtaja Antti Meriläinen kertoo.

Meriläinen sanoo, että viljan laadusta ole vielä tietoa. Hän korostaa, ettei kukaan muutenkaan tiedä, mitä tapahtuu seuraavien viikkojen aikana.

– Paineet vientiin kuitenkin kasvavat. Vehnästä tulee suuri vientivilja.

Suomeen on tulossa kaikkien aikojen suurin vehnäsato. K-maatalous arvioi vehnäsadoksi 1 030 miljoonaa kiloa. Euroopan unionin vehnäntuotanto kasvaa 5 miljoonalla noin 140 miljoonaan tonniin.

– Vehnän matif-futuurit ovat alhaisimmillaan neljään vuoteen, alle 180 euroa tonnilta, Meriläinen sanoo.

Ukrainan kriisi ei vaikuta Euroopan ja maailman viljamarkkinoihin. Ukrainan pellot Mustanmeren lähellä ovat osin erittäin viljavaa mustanmullan aluetta.

– Kriisi ei ole johtanut siihen, ettei kylvettyä viljaa korjattaisi. Vain noin 1 prosenttia sadosta jää korjaamatta, Meriläinen kertoo.

Torjunnalle…saa vastiketta

Suomen kesä on ollut hyvin poikkeuksellinen lämmöltään ja sateiltaan. Alkukesä oli sateinen ja viileä. K-maatalouden koetilalla Hauhon Hahkialassa heinäkuussa kasvukauden lämpösumma on ohittanut keskimääräisen lämpösumman.

– Lämpösumma on neljä päivää viimevuotista jäljessä ja yhtä paljon keskimääräistä edellä, koetilan tutkimusjohtaja Marjo Serenius kertoo.

Kesän alussa satoi paljon tavanomaista enemmän. Hahkialassa kasvukauden sademäärä on edelleen tavanomaista suurempi.

– Sateet ja viileät säät ovat saaneet aikaan tautipaineen.

K-maatalouden koetilalla vietettiin viljelyohjelmapäivää torstaina. Vieraille esiteltiin muun muassa lisälannoituksen ja tautitorjunnan vaikutuksia koepalstoilla.

– Tänä kesänä taudintorjunnan vastine on hyvä, kasvinsuojelun tuotepäällikkö Minni Tapola vakuuttaa. (HäSa)

Päivän lehti

30.9.2020

Fingerpori

comic