Kanta-Häme

Ministeriöltä kouluille tasa-arvotukea

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) on myöntänyt yli 20 miljoonaa euroa esi- ja perusopetuksen tasa-arvon ja erityisopetuksen laadun edistämiseen ensi lukuvuodeksi.

Kanta-Hämeessä Riihimäki saa 187 000 euroa ja Hämeenlinna 138 000. Hausjärvi saa 17 000 ja Janakkala 15 000 euroa.

Riihimäellä sivistystoimenjohtaja Esa Santakallio kertoo avustuksen mahdollistavan samanaikaisopettajien ja koulunkäyntiohjaajien palkkaamisen syys- ja kevätlukukaudeksi.

– Opetusryhmien pienentämiseen myönnetty raha on päättymässä vuoden lopulla. Nyt saatu avustus takaa työsuhteet kevääseen saakka, Santakallio toteaa.

Riihimäelle saatu avustus mahdollistaa 3–6 opettajan palkkaamisen luokkiin, joissa tarvitaan samanaikaisopettajaa ja koulunkäyntiohjaajaa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden vuoksi.

Haettu ja nyt myönnetty avustus korvaa aiempia opetusryhmien pienentämiseen ja erityisopetuksen tarpeeseen myönnettyjä avustuksia.

Opetusministerin myöntämän avustuksen tavoitteena on vahvistaa koulutuksen tasa-arvo ja tasa-arvoisia mahdollisuuksia jokaiselle lapselle ja nuorelle taustasta riippumatta.

Avustuksia on myönnetty kouluille, jotka toimivat alueella, jossa on paljon työttömyyttä, alhaisempi keskimääräinen koulutustaso tai paljon vieraskielisiä.

Avustusta saavat myös koulut, joiden opetusryhmissä on tehostetun tai erityisen tuen piirissä olevia ja erikoissairaanhoidon piirissä olevia oppilaita.

Hausjärveltä avustusta saa Oitin koulu, Janakkalassa Haukankallion ja Vähikkälän koulut. Hämeenlinnassa avustusta saavat Hakkalan ja Konnarin koulut, Hämeenlinnan yhteiskoulu ja Iittalan yhtenäiskoulu. Riihimäellä saajia ovat Eteläinen, Harjunrinteen, Karan, Patastenmäen, Pohjolanrinteen ja Pohjoinen koulu. HÄSA

Päivän lehti

5.6.2020