Kanta-Häme

Minkä lapsena oppii, sen vanhana taitaa

HJS:n juniorivalmentaja Eero Turusen mukaan liikkua voi monipuolisesti, vaikka harrastaisi vain yhtä urheilulajia. Jos haluaa menestyä, täytyy erikoistua varhain.

Junioriurheilijoiden valmentaminen on tarkkaa ja herkkää työtä.

Lapsena opitut liikunnalliset taidot kantavat hedelmää aikuisiässä, mikäli ne on opetettu ja opittu oikein. 

– Jos jotain liikunnallista osa-aluetta on tottunut tekemään lapsesta asti väärin, on sitä aikuisiässä vaikea lähteä korjaamaan, Eero Turunen muistuttaa.

Turunen on Hämeenlinnan Jalkapalloseuran D- ja E-ikäisten tyttöjen kilpajoukkueiden valmentaja ja ammatiltaan fysioterapeutti. 

– Pelkkä fyysinen rääkki ei kanna pitkälle junioriurheilussa, mukana täytyy olla joku tolkku.

Junioriurheilussa painotetaan nykyään aiempaa enemmän lapsen monipuolista liikkumista ja oheisharjoitusten merkitystä vammojen ennaltaehkäisyssä.

– Mitä paremmin kroppa toimii, sitä pienempi riski saada rasitusvammoja. Tavoitteena on, että vältyttäisiin jo siltä ensimmäiseltä rasitusvammalta. 

Monipuolinen harjoittelu ei Turusen mukaan tarkoita sitä, että lapsella pitäisi olla monta eri liikuntaharrastusta.

– Harjoitella voi monipuolisesti, vaikka harrastaisi vain yhtä urheilulajia.

Tavoitteellisesti treenaavien juniorjalkapalloilijoiden valmennuksessa ideana on, että rasittavuutta ja harjoitusmääriä nostetaan hiljalleen.

– Vammojen parasta ennaltaehkäisyä on, kun kuormitukseen totutetaan asteittain. Esimerkiksi ensimmäiset vuodet voi harjoitella kerran kaksi viikossa, muutaman vuoden päästä jopa viidesti viikossa.

Varsinkin liiketaitoja on syytä harjoitella pienestä pitäen.

– Jalkapallossa kyse on vaikeasta lajista, jota on hankala ottaa haltuun aloittamalla laji yläasteen kynnyksellä. Jos haluaa huipulle, se vaatii erikoistumista jo varhaisessa iässä.

HJS hyväksyttiin viime vuonna Sami Hyypiä akatemian yhteistyökumppaniksi. 

Akatemian ohjeen mukaan lapsen ja nuoren on harjoiteltava lajitaitoja ainakin 20 tuntia viikossa, jos tähtäin on asetettu kansainvälisille kentille.

Se tarkoittaa valtavasti omaehtoista harjoittelua.

– Innokkaimmilla tytöillämme se lähes toteutuu. Pelkillä joukkuetreeneillä huipuksi kehittyminen on poikkeuksellista.

Oma lukunsa ovat maat (Esim. Espanja, Saksa, Englanti), joissa ei pelkästään harrasteta jalkapalloa, vaan eletään sitä.

– Heillä ei välttämättä ole joukkuetreenjä sen enempää kuin meilläkään, mutta se on osa heidän elämäänsä ja kulttuuria. Vapaa-aika menee palloillen.

Tärkeintä kuitenkin on, että lapsi viihtyy harrastuksessaan. Esimerkiksi virheistä ei rankaista, kuten takavuosina tehtiin melkein lajissa kuin lajissa.

– Olen kuullut tarinoita, että huonon pelin jälkeen joukkue on lähtenyt pitkälle juoksulenkille, Turunen sanoo.

Yhtä lailla viihtyvyyteen vaikuttavat selkeät pelisäännöt. Ne koskevat kaikkia seuran jäseniä.

HJS:n linjaus on, etteivät vanhemmat ohjeista kentän laidalta lapsia yhtään. Se on Turusen mukaan valmentajan tehtävä.

– Ei siitä ole hyötyä, jos äänessä ovat sekä vanhemmat että valmentajat. Kannustaa saa, mutta eri suunnista satelevista ohjeista lapsi vain hämmentyy.

Vaikka Hämeenlinnassa pelin henki on esimerkillisellä tasolla, kuulee Turusen mukaan vanhempien ohjeistuksia kentän laidalta alitettavan usein esimeriksi turnauksissa.

– Pallollista pelaajaa ei edes neuvota, annamme hänelle mahdollisuuden ratkoa itse pelitilanteita. Ne joko onnistuu tai ei, mutta sitä kautta pelisilmä kehittyy.

Haasteita valmentamiseen tuo, että saman ikäluokan nappuloissa saattaa olla hurjiakin eroja.

– Fyysinen ikä voi olla ihan eri vuoden alussa ja vuoden alussa syntyneiden välillä. HÄSA

Päivän lehti

22.1.2020