Kanta-Häme

Minkälaista taidetta poliisitaloon tulee?

 

Kanta-Hämeen poliisilaitoksen uusi toimitalo Miekkalinna saa somistuksekseen myös taidetta. Missä vaiheessa valtion taideteostoimikunnan kutsukilpailu nyt on, taidesihteeri Erika Hyyryläinen?

– Kilpailuaika päättyi eilen kello 16. Kilpailuun kutsutut taiteilijat (Matti Kalkamo, Otto Karvonen, Irma Laukkanen, Pekka Paikkari) toivat siis ehdotuksensa ja nimimerkkikuorensa. Arvostelulautakunta valitsee voittajan huhtikuun loppuun mennessä.

Minkälaisia teoksia uskoisit Hämeenlinnan ympyränmuotoisen poliisitalon kirvoittavan taiteilijoilta?

– Mahdotonta sanoa, mitä vain. Nykyään kuvataiteessa lähes kaikki on mahdollista.

Ja kilpailun teoskriteeritkin taisivat olla aika väljät?

– Kyllä, toteutustapa oli vapaa. Teos voi sijoittua sisä- tai ulkotiloihin (esimerkiksi pääsisäänkäynnin edustalle tai odotusaulaan).

Uusi poliisitalo valmistuu vasta ensi vuonna. Miten taiteilijat ja arvosteluraati osaavat etukäteen visioida sinne sijoittuvan taideteoksen?

– Ensinnäkin arkkitehti Tuomo Siitosen piirustusten avulla. Lisäksi valtion taideteostoimikunta on käyttänyt taiteilijoita rakennustyömaalla talven mittaan. Arvosteluraati on tulossa katsomaan rakennusta vielä uudestaan heti pääsiäisen jälkeen. Kilpailussa on pyydetty nimenomaan ideoita, joita voisi sitten kehitellä eteenpäin.

Milloin yleisö pääsee tutustumaan kilpailutöihin?

– Tulokset julkistetaan Hämeenlinnan kirjastossa näillä näkymin 27.4. Teosluonnokset ja -piirrokset ovat siitä viikon ajan esillä kirjaston näyttelytilassa. (HäSa)