Kanta-Häme

Mitä Kaupunginorkesteri aikoo tehdä?

Hämeenlinnan orkesteriyhdistys haki kaupungilta Kaupunginorkesterille 37000 euroa avusta tälle vuodelle, mutta sai 3090 euroa. Orkesteriyhdistyksen puheenjohtaja Maire Rissanen, joko olette ehtineet pohtia, millainen vuosi orkesterilla on edessä?

–Kituvainen vuosi tietenkin. Eihän tuollaisella rahalla tehdä oikeastaan yhtään mitään. Jos tilaisuuksia järjestetään, niistä pitäisi tulla myös tuloja. Tulojen ja menojen kanssahan tässä pelataan.

– Vedetään nyt hieman henkeä. Tässä on asioita työn alla. Olemme vasta miettimässä ja kuulostelemassa. Juuri tällä hetkellä on aika tyhjiötilanne.

Ovatko viime vuonna velloneet puheet Kaupunginorkesterin sulauttamisesta Sibelius-opistoon täysin unohdettu? 

– Istuimme neljäs joulukuuta alas (rehtori) Tapio Hurrin kanssa ja totesimme, että yhteistyötä on tehty tähänkin saakka ja ihan samalla lailla ollaan valmiita sitä jatkamaan. Mutta ei niin, että pitää panna hallinto, kirjanpidot ja taloudet yhteen. Siinä ei ole järkeä. Tämä oli myös Hurrin näkemys.

– Yhteistyö on ihan oleellista. Koska Sibelius-opistossa on koko ajan eteenpäin meneviä opiskelijoita, joilla täytyy olla mahdollisuus päästä konserttitoimintaan orkesterin kanssa. Huippuorkestereiden kanssa he eivät taatusti voi mennä vielä esiintymään. HÄSA