Kanta-Häme

Miten jazz-klubi menestyi Turengissa?

Janakkalan pääkirjaston aulassa aloitettiin tänä keväänä uusi jazziin keskittyvä Mettäklubi. Neljä konserttia on takana ja yksi vielä edessä päin. Miten Suomen kärkikaartin jazzmuusikot vetivät väkeä Turengissa, kulttuurisihteeri Pia Lievetmursu?

– Minun mielestäni hyvin, koska jazz on joka tapauksessa harvempien musiikkia kuin joku Matti ja Teppo, joka veti täällä liikuntasalit täyteen. Esimerkiksi Marzi Nymania oli katsomassa yli 70 henkeä. Vähimmillään paikalla on ollut noin 20 henkeä. Sekin johtuu paljolti siitä ettei minulla ole ollut tarpeeksi resursseja tiedottamiseen.

Jazzille tuntuu siis olevan kysyntää Turengin kaltaisessa taajamassa?

– Juu, olemme keränneet palautetta, ja se on ollut pelkästään kannustavaa.

Onko Mettäklubille ehkä jatkoa luvassa?

– Tänä vuonna ei enää ole rahaa, mutta ensi keväänä jatketaan, jos vain kulttuurilta ei leikata varoja.

Kuinka paljon Mettäklubiin meni rahaa?

– Tämän kevään viisi keikkaa saatiin noin 3 000 eurolla. Se on mielestäni ihmeen pieni summa.

Onko konserttisarjalle muotoutunut jokin ohjelmistolinja, vai mennäänkö tässä nimivetoisesti (Marzi Nyman, Kari Ikonen, Olli Ahvenlahti)?

– Kyllä se on lähinnä nimivetoista. Olemme huomanneet, että soittajat tulevat mielellään esiintymään, kun saavat soittaa, mitä haluavat.

Kuinka Turenkiin on saatu tällaisia huippumuusikoita keikalle?

– Ohjelmiston kokoamisessa on auttanut Helsingin Koko-jazzklubin johtaja, muusikko Timo Hirvonen. Hän on tehnyt tämän projektin ihan talkoilla ja mahdollistanut nimiesiintyjät.

Ketä kevään viimeisessä klubi-illassa esiintyy lauantaina?

– Siellä on Marc Bernstein ja Severi Pyysalo sekä tietenkin tätä meidän vakioporukkaa eli Jussi Lehtonen ja Timo Hirvonen. (HäSa)

Mettäklubi Janakkalan pääkirjaston kahvila Poikkeuksessa lauantaina 26.4. kello 18.