Kanta-Häme

Miten opo-seteli etenee?

Valtuusto kehui kovasti opo-setelistä tehtyä aloitetta – se voisi mahdollistaa jo ylioppilaaksi päässeiden nuorten opinto-ohjauksen, jos nämä eivät pääse heti jatkamaan opintojaan.

Valtuutettu Veera Oksanen (sd.) esitti, että kaupunki loisi palvelusetelin, jolla tyhjän päälle jääneet ylioppilaat voisivat ostaa muutaman kerran opinto-ohjaajan tapaamisia entisestä opinahjostaan.

Mahtaako tällaiselle setelille olla kysyntää, lukioliikelaitos Tavastian johtava rehtori Ilkka Kykkänen?

– Epäilen, ettei kovin paljon. Varsinkin, kun koko hakujärjestelmä on lähivuosina muuttumassa. Vuodesta 2015 on tulossa kattava järjestelmä, jossa yhdellä haulla haetaan niin tiede- kuin ammattikorkeakouluihin. Lisäksi vielä niin, että suoraan papereilla pääsee nykyistä useammin tiedekorkeakouluihin.

– En usko, että kolme vuotta opinto-ohjauksessa olleet muutamassa kuukaudessa unohtaisivat kaiken, Opo-käyntien tarve jäänee muutamiin nuoriin lukukaudessa.

Eteneekö valtuustoaloite lukioliikelaitoksen valmisteluun?

– Johtokunta on jo käsitellyt sitä kerran. Olen luvannut valmistella asian viimeistään marraskuun budjettikokoukseen. Se on palveluseteli eli maksaa, mutta tuskinpa se on suuri taloudellinen kysymys.

Mitä sen jälkeen tapahtuu?

– Lukioliikelaitoksen johtokunta päättää asiasta. Sitten viemme asian tiedoksi valtuustolle, koska kyse on valtuusto aloitteesta. (HäSa)

 

 

Päivän lehti

19.1.2020