Kanta-Häme

Miten Slushin jälkeen on mennyt?

Viime vuonna hämeenlinnalaisen TH Innovations oy:n yrittäjä Timo Haapaniemi, 25, osallistui ensimmäistä kertaa teknologiatapahtumaan Slushiin, ja Hämeen Sanomat seurasi Haapaniemen päivää (HäSa 13.11.2015).

Hämeen ammattikorkeakoulusta juuri tradenomiksi valmistuva Haapaniemi osallistui tuolloin Slushiin verkostoituakseen ja katsoakseen, saisiko hän yrityksensä kehittämälle, golfissa käytettävälle Caddieye-etäisyysmittarille rahoitusta.

Tänä vuonna Haapaniemi osallistuu tapahtumaan uudestaan.

Miten Slushin jälkeen on mennyt, Timo Haapaniemi?

– Kiirettä on pukannut. Saimme pari viikkoa sitten ensimmäisen prototyypin tehtyä, ja lisäksi rahoituskierroksemme päättyy juuri joulukuun alkuun. Ensi vuonna tähtäämme markkinoille, eli menee ihan hyvin.

– Tuotekehitystä on tässä tehty niin pitkä tovi, että innolla odotamme sitä vaihetta, että pääsemme markkinoimaan ja myymään tuotetta loppukäyttäjälle. Se motivoi paiskimaan hommia eteenpäin.

Oliko mikään rahoituksista, mitä olette saaneet, ollut seurausta Slushin sessioista?

– Slushin kautta ei rahoitusta tullut. Yhdeltä kontaktilta, jonka tapasin Slushissa, on saatu apua konsulttimielessä.

Mikä Slushissa käymisessä on start up -yrittäjän kannalta tärkeintä?

– Slush on Suomen ja ehkä Euroopan mittakaavassa ainoa merkittävä tapahtuma, jossa tosissaan näkee, missä maailma menee ja mihin suuntaan ollaan menossa. Se on ykkösintressi, ja toki tänä vuonna on paljon panostettu paljon puhujiin ja vierailijoihin. He ovat merkittäviä myös.

– Näen sen myös loistavana paikkana työnhakijalle. Jos haluaa startupiin töihin, niin Slushissa heitä ainakin tapaa.

Mitä haet Slushista tänä vuonna?

– Saimme rahoituskierroksemme juuri ennen Slushia siihen pisteeseen, ettei akuuttia rahallista tarvetta tällä hetkellä ole. Nyt mennään katsomaan ja moikkaamaan tuttuja. Muutama tapaaminen on koskien tuotekehittämistä ja immateriaaliasioita. Kontaktia mennään hakemaan, nyt raha ei ole tarkoituksena. HäSa