Kanta-Häme

Mobiilisovellus helpottaa työnhakua Namibiassa

Tuoreessa diplomi-insinöörissä Pietari Keskisessä on aimo annos maailmanparantajaa.

Aalto-yliopistossakaan hän ei tyytynyt lähiympäristön tutkimuskohteisiin, vaan lähti mukaan Digital Opportunities -tutkimusprojektiin, jonka kohdemaana on Namibia ja siellä Katuturan slummi maan pääkaupungissa Windhoekissa.

– Tuolla alueella ei tule koskaan olemaan pöytätietokoneita tai lankapuhelimia. Siellä on siirrytty suoraan mobiilinettiin. Namibiassa alkaa useimmilla olla puhelin, puolella älypuhelin, lopuilla jokin vanhempi malli. Lähdimme tutkimaan, millaisia ongelmia siellä voitaisiin ratkaista mobiiliapplikaatioiden avulla.

Keskisen omana tavoitteena on ollut käyttää tietojaan ja taitojaan siten, että voisi omalla panoksellaan olla tekemässä maailmasta paremman paikan.

– Olen aina ollut luonteeltani eettinen pohdiskelija, jolle ei lapsenakaan voinut lukea Vaahteranmäen Eemeliä, koska se sattui oikeudentuntooni, hän naurahtaa.

Aalto-yliopiston Sambiaan ja Etelä-Afrikkaan suuntautuneella opintomatkalla vuonna 2013 hän havahtui siihen, että tietoteknisillä taidoilla voisi ratkaista siellä isojakin ongelmia.

Tutkimusprojektissa päädyttiin kehittämään sovellusta, joka helpottaa nuorten työttömien työllistymistä.

– Vakituisia töitä ei ole, mutta heille on tarjolla pikkukeikkoja, esimerkiksi muutamaksi päiväksi raksalle tai pihatöihin. Tähän asti töitä on löytynyt suhteilla tai seisomalla tarjolla liikenneympyrässä, josta työnantajat ovat sitten poimineet työntekijöitä kyytiin.

Keskisen mukaan tällainen palkkaamistapa on riskialtista sekä työnantajalle että työntekijälle. Työntekijällä ei esimerkiksi ole minkäänlaista varmuutta siitä, saako työstä luvatun palkan vai ei.

– Kun työnhaun siirtää digitaaliseen muotoon, se tuo turvaa molemmille osapuolille. Sopimuksesta jää dokumentti ja työntekijä voi muun muassa lisätä profiiliinsa cv:n tai suosituksia, joilla on mahdollisuus erottua joukosta.

Projekti poiki myös diplomityöaiheen. Kuukausi sitten Aalto-yliopiston tietotekniikan laitokselta diplomi-insinööriksi valmistunut Keskinen on vuodenvaihteesta lähtien tohtorikoulutettava ja haluaisi mielellään jatkaa kehittyvien maiden digitalisaation parissa.

Tutkimushankkeelle etsitäänkin nyt Suomen päässä jatkorahoitusta. Namibiasta siinä on mukana paikallinen teknillinen yliopisto

– Afrikka on valtava alue. Siellä on kasvavat markkinat, jossa tarvitaan älypuhelimiin liittyviä palveluita. Jos jokin palvelu on mahdollista myydä vaikka eurolla miljardille afrikkalaiselle, on järkevää lähteä mukaan, Keskinen suhteuttaa.

Hänen mukaansa suomalaisyrityksissä ollaan vielä vähän tunnustelevia, mutta ainakin monia pieniä firmoja on Afrikan markkinoille suuntaamassa.

Hämeenlinnan yhteiskoulusta vuonna 2009 ylioppilaaksi kirjoittanut Pietari Keskinen kävi viime viikolla kotikaupungissaan kertomassa hieman epätavallisemmasta tietotekniikan diplomityöaiheestaan muun muassa Hämeenlinnan lyseon lukiolaisille.

– Olen monitieteellisyyden puolestapuhuja ja halusin viestittää, että mitä tahansa opiskeletkin, aihepiiriä voi ohjata sen mukaan, mikä on oma kiinnostuksen kohde.

Hän myös kannustaa nuoria opiskelijoita eettiseen ajatteluun ja katsomaan asioita hieman laajemmalla perspektiivillä, lähellä olevaa ympäristöä pidemmälle. HäSa