Kanta-Häme

Muistojen helminauha

Ylisanoja.

Niitä Kari Peitsamo viljelee kun häneltä kysyy, miltä nyt tuntuu esiintyä 30. kertaa Ämyrockissa.

Peitsamo, 55, ei olisi uskonut vuoden 1979 Ämyssä, että festivaalista tulisi hänen vuoden kohokohtansa ja perinne. Eikä hän ajatellut, että muusikon ura kestää näin pitkään.

Siitä ensimmäisestä kerrasta Ämyn lavalla Peitsamo ei muista juuri mitään, muuta kuin sen, että hän oli arka ja ujo. Vähän kuin Ämykin siihen aikaan.

– Samalla konseptilla vedän edelleen. Ämyn kanssa olemme kasvaneet samaan tahtiin. Ennen Ämy oli hauraampi kuin nyt. Ämyn ilmapiiri on anarkistista punk-henkeä, mutta samalla hippimeininkiä. Yhteensopimattomat virtaukset elävät sulassa sovussa.

Peitsamon elämässä Ämy on kuin helminauha. Muusikko ei osaa erottaa keikkoja toisistaan, vaan tunnelma vie aina mukanaan.

– Imen hetken. Voin olla onnellinen ja kiitollinen siitä, että täällä ollaan edelleen. Erityisen kiitollinen olen ämyläisille, että he vuosi vuoden jälkeen jaksavat järjestää festivaalin. Se on sykähdyttävää.

Peitsamon arviot Ämystä perustuvat ainoastaan hänen keikkakokemuksiinsa. Taiteilija nimittäin saapuu Ämyyn juuri ennen keikkaansa, ja häipyy paikalta vielä aplodien raikuessa. Näin on ollut aina. Perustelukin on selvä.

– Ei ole resursseja jäädä alueelle sosiaalistumaan. Keikkailen niin tiiviisti.

Rokkibiisin formaatti jaksaa kiehtoa

Nykyään Kari Peitsamo elää keikkailulla ja levymyyntituloilla.

– Keikkailen tappotahtia, mutta en valita. Rakastan keikkailua ja samalla näen monenlaista elämänmenoa ja Suomea eri kanteilta.

Peitsamolta on ilmestynyt myös 64 levyä. Ja jos niin paljon jaksaa tehdä levyjä, pitää kuulemma uusiutua jatkuvasti ja inspiroitua elämästä.

– Jokainen päivä tarjoaa uuden näkökulman. Kun vastaan tulee uusia asioita, ja maailma muuttuu ja minä siinä mukana, reagoin niihin.

Peitsamosta on myös kivaa ratkoa rokkibiisin formaattia kerta toisensa jälkeen.

– Kolme minuuttia, kolme sointua, kolme säkeistöä. Se on aina inspiroinut mua.

Kauppaopiston naiset raikuu varmasti

64 levyllä on materiaalia vaikka toisille jakaa. Miten artisti miettii biisilistansa ennen esiintymistä?

– Ei sitä ole. Esimerkiksi Ämyssä se riippuu aina yleisön signaaleista ja toiveista.

Se on selvää, että kaupunginpuistossa raikuu takuuvarmasti Kauppaopiston naiset, Vedestä nousee kasvi ja Ämy 25-vee.

Vaikka settilistaa ei ole, joka vuosi Ämy alkaa Peitsamon osalta samalla tavalla. Ennen keikkaa hän käy torin laidalla Laurellin kahvilassa. Sinne hän menee aina, sillä kahvio on ”maailman hienoin”.

– Se on niin tasokas, viehättävä ja idyllinen kahvila. Se symbolisoi kaikkea sitä viehättävää, mitä Hämeenlinna on. (HäSa)

Kari Peitsamo esiintyy Ämyssä lauantaina kello 13.45. Hän vetää 45 minuutin keikan.