Kanta-Häme

"Mun täytyy kävellä näin"

Palasimme muusikko Anssi Kelan kanssa Nummelan harjulle, koska rokkarin ensimmäisestä keikasta samassa kylässä on kulunut jo 30 vuotta. Sinä aikana hän ehti olla sekä suosituin että pilkatuin artisti.

Lumi narskuu vielä askelen alla Nummelan harjun lenkkipolulla. Kevätaurinko lämmittää, mutta Anssi Kela työntää kädet syvälle mustien farkkujen taskuihin. 

En varmasti ole ainoa, jolla alkaa soida päässä Nummela-biisi.

Mun täytyy kävellä näin
Mun täytyy kävellä näin
Kun jotain herää sisälläin
 
– Laulun kävely on juuri tällaista muistelua. Pitää välillä kulkea vanhoja polkuja, että muistaa, miten tähän on tultu. Täytyy kävellä näin, muusikko selittää. 
 
En ole myöskään ainoa, joka on joskus ehdottanut Kelalle haastattelua nukkuvan Nummelan yllä. 
 
Etenkin 16 vuotta sitten haastattelupyyntöjä sateli, mutta sitten kaikki loppui. Ketään ei enää kiinnostanut. 
 
– Olin pudonnut kuulematta paskaa -laariin, Kela sanoo ja naurahtaa päälle. 
 
Nyt on jo helppo hymyillä, kun laarista on noustu ylös. Uusi nousu ei silti tapahtunut ihan helposti. Kävellään siis vähän pidemmälle. Alkuun asti.
 
Muusikon uran alku löytyy 30 vuoden takaa, saman harjun alapuolelta Nummelan seurakuntatalolta. 
 
14-vuotias Anssi asui tuolloin Vihdissä, jonne hän oli muuttanut 12-vuotiaana Kauniaisista. Hän ei siis ole Nummelan kasvatti.
 
– Se Nummela-leima pysyy otsassani varmasti aina, vaikka asuin siellä vain vuodesta 1995 vuoteen 2003. 
 
Nummela-biisissäkin ollaan itse asiassa ensin Kauniaisissa, sitten Vihdissä ja vasta sitten Nummelassa. 
 
Koulussa kavereiden kesken me tytöt jaettiin
Ne kiljui välitunneilla kun niitä takaa ajettiin

Lookistaan nykyisin tunnettu Kela ei ollut mikään nuori kapinallinen, ei ainakaan termin yleisessä merkityksessä. Hän oli seurakuntanuori. 

– Vihdin seurakunta oli niin sanottu viidesläinen yhteisö, joka kumpuaa Kauniaisista ja Suomen Raamattuopistosta. Se edusti aika jyrkkää vastakkainasettelua. Myös oma maailmankuvani oli hyvin mustavalkoinen ja ehdoton. Kaikki toisella tavalla ajattelevat joutuivat helvettiin – eli aika Isis-pohjalta mentiin.

Hänen vanhempansa olivat tiiviisti mukana seurakunnan toiminnassa. Äiti oli jopa seurakunnan kanttori. 

Äidin työn kautta Kelan bändi, jossa myös hänen veljensä soitti, pääsi treenaamaan ja myös esiintymään seurakuntatalolle. 

– Hädin tuskin osattiin pari biisiä, ja heti vaan keikalle, Kela nauraa.

Poikien Yhdeksäs hetki -bändin laulajana oli alkuun kolmekymppinen seurakunnan nuoriso-ohjaaja, jonka kontakteilla keikkoja riitti eri seurakuntasaleissa. 

30 vuotta Kelaa -konsertti Helsingin jäähallissa toukokuussa ei siis ole tuulesta temmattu. Niin kauan 44-vuotias muusikko on jo keikkaillut. 

Se ihka ensimmäinen konsertti on piirtynyt tarkkaan Kelan mieleen. Hän pystyy yhä asettelemaan jalkansa niille lattialaatoille, joiden päällä seisten hän soitti naama punaisena bassoaan. 

– Muusikkojen sanastossa lavaa kutsutaan alttariksi. Aika hauskaa siis, että kaikki alkoi oikealta alttarilta. 

Ja kun faijan bändi soitti vein kaikki katsomaan
Kuunnellessani tunsin poltteen – mun piti päästä soittamaan

Bändi esitti keikalla neljä kappaletta, joista kaksi tuli laulamaan itse Mikko Kuustonen. Tähtivierailija saatiin mukaan, koska Anssin isä Juha Kela oli soittanut koskettimia Kuustosen Pro Fide -gospelbändissä. 

– Se oli Kuustosen kädenojennus. Hän auttoi meitä myöhemminkin, kun voitimme Pekka ja Susi -bändin kanssa rockin SM-kisat. Kuustoselta kyselimme silloin neuvoa sopimusasioihin.

Pro Fiden keikat olivat Kauniaisissa olleet aina suuri tapahtuma. Anssi-poika oli seurannut silmä tarkkana paitsi esiintymistä myös roudaamista. Miten piuhat käärittiin ja kaapit kannettiin. 

Minä olin kahdentoista kun me maalle muutettiin
Ja vain vuotta vanhempana katsoin kun faijaa haudattiin
 
Nummelan seurakuntatalon keikka vuonna 1986 vahvisti sen, minkä Kela oli tiennyt jo pienenä. Hän halusi muusikoksi, isän kaltaiseksi.

 Anssin isä oli kuollut äkillisesti auto-onnettomuudessa vain vuotta ennen ensimmäistä keikkaa.

– Sinä päivänä, kun faija kuoli, vannoin nuoren pojan juhlallisuudella valan, että jos joskus jossain muodossa kohtaamme uudestaan, niin minäkin osaan soittaa. Voidaan sitten soittaa yhdessä.

Päätös tuli siinä lukittua. 

Kela kulki varmimmaksi vakuudeksi pitkään isän korkeakorkoisissa buutseissa. Isänsä saappaissa.

Kun nuoriso-ohjaaja jäi bändistä pois, Kela suostui laulajaksi. Hän lupasi laulaa sen aikaa, kunnes oikea laulaja löytyisi. 

– Oikeasti olisin halunnut vain soittaa bassoa. Nykyisin alan jo pitää itseäni laulajana, mutta kyllä siinä muutama kymmenen vuotta meni. 

Ensimmäinen Kelan kirjoittama kappale oli nimeltään Väärällä tiellä.

– Se oli perus gospelbiisi, missä ollaan ensin väärällä tiellä, tehdään henkilökohtainen ratkaisu ja siirrytään voittajien jengiin. Sellaisia ne kaikki biisit olivat, Kela tuhahtaa.

Seurakuntatausta ei missään nimessä kaduta Kelaa. Se oli turvattua ja myös hauskaa aikaa. 

Sitä paitsi seurakuntanuorten punainen veisukirja on monen muusikon Aapinen. Sen takasivujen sointutaulukkoon Kelakin turvautui ensimmäisiä biisejä tehdessään.

– En ole koskaan harrastanut stalinistista historian kirjoitusta. Miksi pyyhkisin lukuja elämästäni pois? Ne ovat kaikki olennaisia osia koko kuvaa.

Kela ei koskaan kokenut myöskään mitään voimakasta uskoontuloa. Hän käyttää musiikkitermiä crossfading (tekniikka, jolla vaihdetaan äänestä toiseen), jolla hän kuvaa niin seurakuntanuoriin liittymistä kuin sieltä pois liukumista. 

– Putki, jonka läpi tarkkailin maailmaa, rupesi avautumaan. Näin muitakin värejä kuin mustaa ja valkoista. Nykyään suhtautumiseni uskontoon on hyvin erilaista. Tuntuu vielä liian jyrkältä ajatella itseäni ateistina, mutta ainakin agnostikko olen. 

Mutsille jäi neljä lasta uusi talo velkoineen
Mutta jotenkin se selvis – elämä alkoi uudelleen

Myös bändi muuttui jäsentensä mukana. Jossain kohtaa nuoret miehet huomasivat, etteivät he enää tehneetkään gospelmusiikkia. Seurakuntakeikat alkoivat tuntua teksteille väärältä paikalta. Syntyi yhtye Pekka ja Susi. 

Ensimmäiset isot onnistumiset seurasivat pian perästä. Rockin SM-kisojen voitto vuonna 1993 toi levytyssopimuksen ja hetken suosion. 

Aika pian Kela sai kuitenkin ensimmäistä kertaa kokea, miltä tuntuu, kun ketään ei kiinnosta. 

– Jyväskylän Messukeskuksen vappukeikan pääesiintyjänä oli J. Karjalainen. Me soitimme ensimmäisenä yhtyeenä. Muistan vieläkin sen näyn: täysin tyhjä valtava messuhalli. Keikan loppuun mennessä paikalle oli tullut ehkä kymmenen ihmistä. Siinä mielessä se legendaarinen Tampereen-keikka oli yleisömenestys, Kela nauraa.

Tampereen-keikalla hän tarkoittaa Aukio-albumin (2009) jälkeistä pohjakosketusta, kun keikalle Apolloon tuli vain 30 ihmistä.

Ei hypätä vielä kuitenkaan siihen kuoppaan. Ensin pitää nousta suosion harjalle.

Huutelemme heipat seurakuntatalossa pyöriville ihmisille. Moni tunnisti Kelan. Yksi kävi hehkuttamassa Kelan parin vuoden takaista esiintymistä Vain elämää -ohjelmassa, toinen oli tykännyt keikasta Iskelmäfestivaaleilla. 

Hiekkatiellä kevätauringossa lähestymme soolouran alkua. 

Pekka ja Susi hajosi ilman suurta draamaa vuonna 1999. Yhteistä suuntaa ei vain enää löytynyt. Kela tunsi panevansa biisejä kirjoittaessaan jonkinlaisen Pekka ja Susi -suodattimen päälle. 

– Jos vertaa biisejä, joita kirjoitin Pekan ja Suden aikana ja vaikka Nummelaa, ne ovat aivan erilaisia. 

Bändistä tuli kaikille kompromissi. Oli aika lähteä omilleen.

– Mille tahansa kirjoittajalle on tärkeää löytää oma ääni. Joillakin se löytyy saman tien, mutta minulla se vaati 13 vuoden vaelluksen. 

Kelan uudet tekstit olivat jotain sellaista, mitä ei ainakaan sillä hetkellä kukaan muu tehnyt. 

– En itse tajunnut kotimaisista kappaleista tuohon aikaan mitään. Tekstit olivat niin symbolisia, että korkeintaan hoksasin niiden olevan suomea. 

Kela toivoi, että joku tekisi sellaisia biisejä, joita hänkin ymmärtäisi. Ja sitten syttyi se isoja aikaan saava ajatus: Hei, voisiko se joku olla hän itse? 

Levy ylitti kaikki odotukset. Levy-yhtiö oli sanonut olevansa tyytyväinen 5 000–6 000 albumin myyntiin. 

Nummela myi 160 000. Se on 2000-luvun myydyin levy, jos ei lasketa ensimmäistä Vain elämää -kokoelmaa. 

– Ajattelin alun perin kirjoittaneeni Nummela-biisin suoraan pöytälaatikkoon. Mietin, että eihän siihen pysty kukaan samaistumaan: kolmekymppinen tyyppi tilittää elämänsä vaiheita hyvin yksityiskohtaisesti. Sain huomata, että kun kirjoittaa jotain tosi yksityistä, se onkin samalla jotain hyvin yleistä. 

– Suomi on täynnä nummeloita, Kela sanoo ja heilauttaa kättään parkkipaikalla tasakattoisen liikerakennuksen vieressä. 

Koiran kanssa joskus myöhään harjulle me kiivetään.Ja sieltä käsin katsellaan nukkuvaa Nummelaa, sinne suosion huipulle. Kela teki sen klassisen virheen, että hän piti yleisöä itsestään selvänä. 

– Se on ainoa asia, mitä urallani kadun. Eivät ne keikat huonoja olleet, mutta en osannut luoda kontaktia yleisöön. En tajunnut sitä soittajan faktaa, että jos lavalla on bändistä viisi jäsentä, kuudes on aina yleisö.

Porukka kävi keikalla kerran, muttei tullut enää toista kertaa. Vuosi vuodelta väki väheni. 

Aukio-levy (2009) oli viimeinen niitti. Kela tiesi jo ennen sen julkaisua, että se tuskin tulee myymään. Hän halusi silti viedä tarinankerronnan niin pitkälle kuin mahdollista. 

Aukio on kokonaan yhtä tarinaa, jossa biisit ovat vain sen lukuja. 

– Olen tyytyväinen, että tein sen. Tuli ainakin kuljettua yksi käytävä päähän asti. 

Sen käytävän viimeisen oven takana oli Tampereen-keikka, jolle tuli enää 30 ihmistä. Keikan jälkeen Kela mietti, onko tässä mitään järkeä. Haluaako hän tosiaan tehdä tätä? 

Anssi Kela ei ole luovuttaja. Sen hän oppi jo vuonna 2003, kun hän loukkaantui vakavasti kilparadalla. Hän heitti pahat voltit harjoituksissa F3-autolla. Kela olisi halvaantunut, jos selkää ei olisi leikattu heti. Pahiten kasaan mennyt selkänikama oli tunkeutunut selkäytimeen. Halvaus oli vain millistä kiinni.

– Totta kai se pysäytti ja sai miettimään, kun faijakin kuoli silmänräpäyksessä. 

Konkreettisesti onnettomuus sai Kelan pysähtymään parin viikon ajaksi sairaalasänkyyn. Saman huoneen perimmäisessä nurkassa oli vanha dementoitunut mies, joka palasi aina öisin jonnekin rintamalle ja ulvoi. Sänkyjen välissä oli muoviverho, jonka mies veti syliinsä huutaen. Kukaan ei käynyt katsomassa häntä. 

 

– Ajattelin, että jonain päivänä se mies voin olla minä. Mietin, että millaisen elämän olen siihen mennessä elänyt. Vaikka on ehkä kornia sanoa, mutta silloin tajusin, että pitää pyrkiä elämään jokainen päivä niin kuin se olisi viimeinen – koska se todella voi sitä olla. 

Kela päätti palata formula-auton rattiin heti, kun pääsi sairaalasta. Hän voitti sen jälkeen lukuisia palkintopallisijoituksia rakastamassaan lajissa. 

Kela aikoi taistella myös musiikkiuransa takaisin keikka kerrallaan. Verkko alkoi värähdellä lupaavasti vuonna 2010–2011, kun Kelan tekemiset Youtubessa ja sosiaalisessa mediassa alkoivat kiinnostaa. Yksi tärkeä tekijä oli vuoden 2011 Movember ja sen tiimellyksessä syntynyt viiksibattle Tommy Lindgrenin kanssa. Hervotonta Sykkivä eturauhanen -biisiä näytettiin Nelosen uutisissakin.

Ihmisten käsitykset alkoivat muuttua. 

– Media oli kiinnostunut, ja porukka puhui jo, että Kelahan on ihan hyvä tyyppi, vielä kun se osaisi tehdä musaa. 

Kaiken hyvän pöhinän jälkeen Levottoman tytön julkaisussa vuonna 2013 oli kovat panokset. Kela esitti sen ensimmäisen kerran suorassa tv-lähetyksessä UMK:n semifinaalissa. Taksissa matkalla lähetykseen hän tajusi, että se voisi olla päivä, johon hänen uransa loppuu. 

Levoton tyttö oli hyvin erilainen kuin hänen vanhat hittibiisinsä. Heittäisikö hän nyt uusilla jutuillaan vain ämpärillisen vettä kytevän kipinän päälle?

– Esitin biisin, menin takahuoneeseen ja avasin puhelimen. 15 minuutin päästä tiesin, että urani on pelastunut.

Some oli täynnä kehuja. Yksi kommentti nosti palan kurkkuun. Siinä luki yksinkertaisuudessaan: ”Tervetuloa takaisin, Anssi.”

Nyt Kela on taas Suomi-rockin kermaa. Yhtä aikaa uudistuva ja tuttu. 

– Aika monta vuotta olin itseni varjossa. Vuosimallin 2001 Anssi Kela on täysin eri hahmo kuin 2017 Anssi Kela. 

Se näkyy esimerkiksi niin, että Nummelan aikaan lavalla kävi se vakava mies Mikan faijan BMW:n takapenkiltä vetämässä biisit läpi. Nyt tyyli on ”mitä kornimpaa, sen parempaa.”

– Siis näin, Kela sanoo ja vetäisee Queen-tyylisen nyrkkituuletuksen.

 

Tekstin lainaukset ovat Anssi Kelan Nummela-kappaleesta.  

30 vuotta Kelaa -konsertti  Helsingin jäähallissa 6. toukokuuta.               

Päivän lehti

20.1.2020