Kanta-Häme

Murkkuikäisillle pojille kaivataan mieskavereita

 

Hämeenlinnan kaupunki järjestää lastensuojelun tukihenkilötoiminnasta kiinnostuneille koulutusta. Kysymyksessä on uusi avaus, sillä kunta ei ole aikaisemmin järjestänyt vapaaehtoisille tukihenkilöille vastaavaa koulutusta. 
 
Koulutusjakso alkaa tammikuussa, ja se jatkuu kertaluontoisilla tapaamisilla läpi koko vuoden.
 
– Koulutus on suunnattu täysi-ikäisille henkilöille. Muita edellytyksiä ei olekaan. Henkilön tulee olla kiinnostunut nuorista ja lapsista. Tämä on hyvä mahdollisuus hidastaa elämänrytmiä, ja viettää aikaa nuoren kanssa, sanoo sosiaaliohjaaja Tomi Pietiläinen.
 
Ideana on, että tukihenkilö voi harrastaa jotakin yhdessä nuoren tai lapsen kanssa, tai vain viettää yhteistä aikaa, jotta nuorelle välittyy kokemus luotettavasta aikuisesta, joka pitää lupauksensa. Kuluihin on mahdollista saada korvausta. Joillekin lapsille riittää muutama tapaaminen, osa kaveruussuhteista taas voi kestää viisikin vuotta.
 
– Kysymys on vapaaehtoisesta, ennaltaehkäisevästä lastensuojelutyöstä, jossa tuntimääriä on vaikea laskea.
 
Koulutus ei vielä sido
 
Koulutus alkaa tammikuun 8 päivänä. Aluksi järjestetään kaksi luentotilaisuutta. Koulutus jatkuu läpi vuoden yhteisillä tapaamisilla kerran kuukaudessa. 
 
– Tammikuussa koulutuksen sisältö liittyy lastensuojeluprosessiin, kuten lakeihin ja lastensuojelun avopalvelun rakenteeseen, valaisee sosiaalityöntekijä Jonna Laitonen.
 
Aihe on laaja, ja koulutettavat tapaavat kerran kuussa koko vuoden läpi. Tarkoitus on, että tukihenkilöitä ei jätetä yksin. Koulutus koskee muun muassa myös Lammia, Renkoa ja Hauhoa, ei vain kantakaupungin aluetta.
 
– Koulutus ei vielä sido mihinkään. Mukaan voi tulla, jos on kiinnostunut, Pietiläinen korostaa.
Henkilökunnan omia verkostoja on käytetty, mutta erityisesti pulaa on miehistä, jotka sopisivat tukihenkilöiksi murkkuikäisille pojille.
 
– Miehiä toivotaan mukaan enemmän. Toiminta on vähän vastaavaa, kuin mieskaveritoiminta Helsingissä.
 
Lisää vapaaehtoisia tarvitaan
 
Sosiaaliohjaaja Sirpa Niskakoski, perheohjaaja Marjatta Junnola ja palvelupäällikkö Marja Hänninen valaisevat koulutuksen taustaa.
 
– Lastensuojelussa on jo vuosia ollut pulaa tukihenkilöistä, Hänninen kertoo.
 
– Yksittäisten ihmisten tukihenkilökolutusta ei ole aiemmin järjestetty. Nyt ammattikorkeakoulun opiskelijat laativat koulutusohjelman yhteistyössä lastensuojelun kanssa.
 
Tiistaihin mennessä ilmoittautuneita oli seitsemän. Lisääkin kaivattaisiin, sillä tukihenkilöä tarvitsevia alaikäisiä lapsia ja nuoria on Hämeenlinnan alueella satoja. Optimaalinen määrä olisi kuutisenkymmentä tukihenkilöä.
 
Tukihenkilökoulutus pidetään Hämeenlinnassa 8.1.2013 ja 10.1.2013 kello 17–19.30 Wetterin luokkatilassa, Wetterhoffinkatu 2. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 17.12.2012 mennessä sähköpostitse osoitteella tomi.pietilainen@hameenlinna.fi.