Kanta-Häme

Museo Militaria sai uuden johtajan

Filosofian tohtori Miia-Leena Tiili aloittaa Museo Militarian eli Suomen Tykistö-, Pioneeri ja Viestimuseon johtajana 1.1.2017.

Nykyinen johtaja, museoneuvos Jaakko Martikainen siirtyy tuolloin eläkkeelle.
Tiili väitteli tohtoriksi huhtikuussa aiheesta ”Ammattilaisuuden ankkuripaikat – Kinesteettinen ja kulttuurinen tieto Suomenlahden merivartiostossa”.

Hämeenlinnassa, Linnan kasarmeilla, sijaitseva Museo Militaria avasi ovensa vuoden 2013 alussa.

Museon perusnäyttely etenee kronologisesti keskiajalta Ruotsin vallan ajoista nykypäivään käsitellen rinnakkain Suomen tykistö-, pioneeri ja viestiaselajien historiaa. Näyttelyssä on myös toiminnallisia kohteita, joissa pääsee kokeilemaan esimerkiksi sähköttämistä.

Ulkonäyttelyalueella vieraat pääsevät tutustumaan tykkeihin 1870-luvulta 1980-luvulle sekä pioneerien raskaaseen kalustoon. Ulkoalueella sijaitsee myös sotilasradioamatööriasema. HÄSA

 

Juttua päivitetty kello 14.45.

 

 

 

Päivän lehti

28.11.2020

Fingerpori

comic