Kanta-Häme

Musiikki kuuluu kaikille

Kehitysvammaisten kuvataideopetus on jo vuosia paistatellut valtakunnanjulkisuudessa merkittävien museonäyttelyiden saattelemana, mutta musiikin puolella erityisryhmille vasta raivataan tietä päivänvaloon.

Hämeenlinnan Verkatehtaalla tehtiin maanantaina erityisryhmien musiikkikasvatusta tunnetuksi Virvelinrannan YKS-hankkeen konsertissa, jossa oli esiintyjiä Hämeenlinnan lisäksi helsinkiläisestä musiikin palvelukseskuksesta Resonaarista.

– Erityisryhmien musiikin asema on viiden, kymmenen vuoden aikana koko ajan vankistunut, sanoo Resonaarin johtaja, musiikkikasvattaja Markku Kaikkonen.

Perinteisesti erityisryhmien musiikkikasvatus on tarkoittanut kerhotoimintaa tai yhteislaulatusta, mutta nykyään tavoitteellinen soitonopetus leviää entistä laajemmalle.

– Viimeksi eilen avattiin Jyväskylässä erilasten oppijoiden musiikkikoulu. Lisäksi monilla paikkakunnilla tavalliset musiikkioppilaitokset ovat alkaneet avata oviaan vammaisille, Kaikkonen sanoo.

Hän muistuttaa, että taiteen perusopetuksessa on mahdollista laatia henkilökohtainen opetussuunnitelma. Musiikin opiskeluun ei pitäisi olla estettä, vaikka ymmärtämisessä tai motoriikassa saattaa olla vaikeuksia.

Bändistä …parhaat kaverit

– Yksi unelmistani on toteutunut. Näin kuvailee hämeenlinnalainen Panu Matikka Virvelinrannan päivätoiminnan Onnen onkijat -orkesteria.

Kolme vuotta sitten perustettu orkesteri soittaa poppia ja rokkia hiukan jazzahtavilla mausteilla, ja suosio on kasvanut kaiken aikaa. Mukana on kehitysvammaisia sekä esimerkiksi liikunta- tai näkövammaisia soittajia sekä heidän ohjaajiaan.

– En olisi kuvitellut, että tästä tulee näin upea juttu ja että saamme näin paljon julkisia keikkoja, laulusolistina toimiva Matikka sanoo.

– Monipuolisuus on parasta sekä se, että pystyy soittamaan korvakuuloltakin, kosketinsoittaja Mikko Muuriaisniemi täydentää.

– Täällä ovat parhaat kaverit, Petri Korvakangas huomauttaa.

”Me ei kestetä …haukkumista”

Monilla festivaaleillakin esiintynyt Punk-bändi Pertti Kurikan nimipäivät on tehnyt erityisryhmien musiikkia tunnetuksi suurelle yleisölle. Resonaarigroup-nimisen helsinkiläisen orkesterin jäseniä Kurikan nimipäivät eivät kuitenkaan sytytä.

– Hyvä bändi, mutta vähän liian heviä meidän makuumme, muusikot Marko Paumo ja Jaakko Lahtinen sanovat.

Poppia, rokkia sekä tanssimusiikkia soittava ammattiorkesteri keikkailee noin 30 esiintymisen vuosivauhtia. Merkittävimpiä esiintuloja ovat olleet jokavuotiset konsertit Savoy-teatterissa. Sali on ollut aina täysi.

Resonaarin musiikkikoulusta ponnistaa myös rap-artisti Kalle Havumäki, joka tekee biisejä omasta elämästään.

– Yleisöltä on tullut hyvää palautetta, mutta joskus bändiä nimitellään vammaisuudesta. Me ei kestetä haukkumista, hän painottaa.

Marko Paumon mielestä ihmisten asenteissa olisikin vielä parannettavaa. Musiikki onneksi auttaa.

– Musiikki on rentouttavaa. Se auttaa paljon. (HäSa)