Kanta-Häme

Musiikkia kuten Miller olisi sitä tarjonnut

Verkatehtaalla on luvassa torstaina harvinaista herkkua, kun legendaarisen orkesterinjohtajan ja swing-säveltäjän Glenn Millerin nimeä kantava orkesteri saapuu Hämeenlinnaan konsertoimaan.

Kapellimestari Jan Slottenäsin johtama 16-jäseninen Glenn Miller Orchestra on perustettu vuonna 2010. Orkesteri on noussut yhdeksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista Glenn Millerin musiikkia soittavista kokoonpanoista.

Orkesteri pyrkii esittämään Millerin musiikkia niin lähellä alkuperäistä tunnelmaa ja sointia kuin mahdollista.

Millerin musiikin vaalijaksi itseään kutsuva kapellimestari ja pasunisti Jan Slottenäs sanoo tietävänsä, kuinka big band saadaan soittamaan musiikkia niin, että Millerkin olisi soittoon tyytyväinen.

Mikä siis on salaisuutenne, kapellimestari Slottenäs – miten Millerin musiikkia on soitettava, jotta oikea tunnelma tavoittuu?

– En sanoisi, että se on mikään salaisuus: vastaukset löytyvät levytyksistä. Jos haluaa soittaa Millerin musiikkia oikeaoppisesti, on kuunneltava alkuperäisiä levytyksiä.

– Vain muutama nykyajan bändi osaa soittaa samaan tapaan kuin oli tapana 30- ja 40-luvuilla. Tuolloin esimerkiksi nuotit soitettiin tavallista lyhyempinä ja pompahtelevampina kuin nykyään.

Oikeanlaisen soundin perustana ovat Slottenäsin mukaan klarinetti ja neljä saksofonia. Rytmisoitinten taas on jäätävä tiukasti bändin tukirangan rooliin eikä lähdettävä sooloilemaan.

– Kaikkien orkesterin jäsenten – myös laulajien – on ymmärrettävä olevansa vain yksi ääni suuremmassa kokoonpanossa. Sooloja on ja ne soitetaan tyylillä, mutta tärkeintä on yhtyeenä soittaminen.

Slottenäs kuvailee Millerin musiikkia harmoniseksi ja melodiseksi tanssimusiikiksi. Tämän vuoksi hän uskoo musiikin myös avautuvan helposti niin monelle kuulijalle. Hän kiittelee Millerin olleen myös mestari valitsemaan hyviä sävelmiä ja tekemään niistä hienoja sovituksia.

Konsertissa esiintyvät 16-jäsenisen orkesterin lisäksi laulajat Jens Berggren, Samuéla Burenstrand sekä Adam Sisters -trio.

Konsertin pääosa muodostuu legendaarisen Chesterfield Show´n ohjelmistosta, jota esitettiin Yhdysvalloissa televisiossa 1940-luvun alussa. Nämä radio-ohjelmat tekivät orkesterista kuuluisan.

Mitkä ovat omat suosikkisi Glenn Millerin tuotannosta?

– Minä vain rakastan Millerin musiikkia, minulle se on täydellistä. Toistaiseksi en ole löytänyt mitään pahaa sanottavaa siitä. Sovitukset ovat yhdenmukaisia ja hyvin tehtyjä. Tämän vuoksi en voi nimetä suosikkeja, mutta Millerin omista sävellyksistä todellinen mestariteos on teemalaulumme Moonlight Serenade. (HäSa)

Glenn Miller Orchestra soittaa Hämeenlinnan Verkatehtaalla torstaina 12.3.

Päivän lehti

28.3.2020