Kanta-Häme

Mustia lintuvieraita ympäri maakuntaa

Eri puolilla Kanta-Hämettä on viime päivinä havaittu tavallista enemmän mustaleppälintuja. Harvinaisia vieraita on ihasteltu ainakin Hattulassa, Janakkalassa ja Riihimäellä.

Eniten bongareita ja valokuvaajia houkutteli Hattulasta löytynyt yksilö, joka viihtyi useita päiviä Metsänkylän kartanon alpakkalaitumella.

Mustaleppälintu on yleinen Keski- ja Etelä-Euroopassa, jossa alun perin vuoristoalueiden laji on levittäytynyt myös kaupunkiympäristöihin. Suomessa se on tuore tulokas pesimälinnustoon. Uusin lintuatlas arvioi pesimäkannan kooksi 150-300 paria.

Kanta-Hämeessä mustaleppälintu on vielä satunnaisvieras, vaikka havainnot ovat 2000-luvulla olleet jo jokavuotisia.

Mustaleppälintukoiras on nimensä mukaisesti lähes kokonaan hiilenmusta, naaras tasaisen harmaa. Huomiota herättävä tuntomerkki on ruosteenpunainen pyrstö, jota lintu värisyttää jatkuvasti.

Kolea sää on hieman jarruttanut monien lajien saapumista, mutta kuovien muutto on edennyt rivakasti. Viime päivinä on havaittu useita monikymmenpäisiä kuoviparvia, suurimmissa muuttoparvissa on ollut jopa toista sataa lintua.

Ensimmäiset haarapääskyt on jo nähty Etelä-Suomessa, Kanta-Hämeeseenkin niitä odotetaan minä päivänä tahansa. HÄSA