Kanta-Häme

Muusikon lauantaista valaan vatsaan

Kun taideyhdistys juhlii kypsiä nelikymppisiään, mihin suuntaan katsotaan? Mihin taide ylipäätään katsoo? Taakse vai eteen?

– Mielestäni jokainen hetki on mennyttä ja tulevaa. Sokeimpia olemme kuluvalle hetkelle, vastaa Ars-Hämeen 40-vuotisjuhlanäyttelyn toisena kuraattorina toiminut kuvataiteilija Marjatta Oja.

– Tämä näyttely ehdottaakin aistien avaamista.

Ars-Hämeen toiminnanjohtaja Sirpa Taulu muistuttaa, että historiasta ammennetaan, mutta kun näyttelyssä on mukana ”53 elävää taiteilijaa”, pysähdyksissä ei olla.

Juhlanäyttely Äänestä johtuva on syntynyt kahden kuraattorin, Marjatta Ojan ja muun muassa 22 Pistepirkossa vaikuttavan muusikon Asko Keräsen, yhteistyönä.

Ei ole sattumaa, että näyttelyn ilmeestä vastaavat kuvataiteilija ja muusikko. Jean Sibeliuksen juhlavuonna Ars-Häme haluaa juhlia sekä itseään että säveltäjää äänen ja kuvan yhdistävällä näyttelyllä.

Aisteille omat salinsa

Miten kuvataide saa äänen? Kokonaisuuteen kuuluu installaatioita, joissa visuaalinen ja äänimaailma elävät sulavasti rinnakkain. Mutta entä maalaukset ja veistokset?

– Kaikki teokset käsittelevät ääntä tavalla tai toisella, niin kuin toivottiinkin, Oja ja Keränen sanovat.

He ovat rakentaneet erilaisia ”aistisaleja” ja antaneet niille nimet. ”Lauantaipäivä”-salissa on maalauksia, joissa ääni on mukana tunnelmana. Yhdessä muusikko istuu joutilaana, toisessa nuottipaperit näyttävät lepattavan tuulessa.

– Tämä sali liittyy kotiin ja arkeen. Säveltäjägurut ovat tässä himassa, ehkä pienessä kankkusessa, Asko Keränen visioi.

Kuvanveistosali on ”ongelmanratkaisupaikka”, grafiikkahuone ”Puistoblues”, välitilat ”rukousmyllyjä”, ja alakerran installaatioissa seurataan Joonaa valaan vatsaan.

– Valas laulaa sulle, ja samalla näkee, mitä siellä mahassa on, Keränen kuvaa.

– Installaatiot vievät toiseen tilaan, johon kantautuu ääniä seinän takaa, Marjatta Oja lisää.

Tuoreimmat työt syntyvät matkalla

Juhlanäyttelyyn tarjosi ehdotuksia 53 taiteilijaa Ars-Hämeen 95 jäsenestä. Kuraattorit ottivat kaikki mukaan.

– Tietysti, he sanovat.

Mukana on paitsi tuoreita jäseniä, myös taidemaalari Ahti Isomäki, joka on ollut mukana alusta saakka.

Tuoreimmat työt syntyvät näyttelyn aikana. Mikko Myöhänen toi Taidemuseolle kolme tyhjää taulua, joista ensimmäiseen syntyi teos torstaina. Ideana on luoda maalaukset samalla, kun muusikko esiintyy.

Kaksi muuta valkoista pohjaa muuttuu teoksiksi 28.2. ja 3.3.

Yli kymmenen vuotta Ars-Hämeeseen kuulunut Myöhänen pitää tärkeänä olla mukana alueen taiteilijoiden omassa yhteisössä.

– Tätä kautta tarjoutuu yhteistyötä ja keskustelua taiteesta.

Näyttely levittäytyy myös Taidemuseon salien ulkopuolelle: näyttelyn toinen osa avataan maaliskuun alussa Galleria Koneessa. Esillä on kymmenen taiteilijan teoksia.

– Koneessa teemat vielä kiteytyvät, Marjatta Oja sanoo.

Koneessa yhteissointiin ryhtyvät maalaukset ja veistokset. (HäSa)

Ars-Häme 40 – Äänestä johtuva. Hämeenlinnan Taidemuseossa 20.2.–12.4. Toinen osa Galleria Koneessa 6.–23.3.