fbpx
Kanta-Häme

Muuttoliikettä Hämeenlinnan keskustassa

– Hämeenlinna on jännä kaupunki. Täällä kymmenet metrit voivat ratkaista sen, mikä on hyvä liikehuoneiston paikka ja mikä ei, sanoo merkkivaateliike My Miloun yrittäjä Mari Huhtamäki.

Huhtamäki avasi liikkeensä puolitoista vuotta sitten Kauppakeskus Tavastilassa. Marraskuun alussa on edessä muutto kävelykatu Reskalle, aivan torin kulmaan. Vaikka Goodman on hiljentänyt kävelykatua, Huhtamäki uskoo torin vetovoiman pysyvyyteen.

– Meidän tyyppiselle liikkeelle näyteikkunat ovat hirveän tärkeät. Niihin saa stailattua tuotteita siten, että ihmiset pystyvät tekemään ikkunaostoksiakin, kertoo Huhtamäki muuton syistä.

Moni keskustan vaatekauppa, kampaamo-parturi ja muu pienliike on vaihtanut tai vaihtamassa osoitetta. Valinnan varaa riittää. Hämeenlinnassa on tyhjillään lähes 50 liiketilaa.

Pitkälti yli vuosikymmenen torin kulmassa Sibeliuksen kadulla sijainnut Glohair muuttaa lokakuun alussa saman kadun alkuun linja-autoaseman kupeeseen.

– Olemme olleet tässä vuokralla ja nyt tila on myyty. Uudessa paikassa on vähemmän neliöitä, mutta pääsemme kolmen kerroksen sijasta yhteen tasoon, mikä on positiivinen juttu, kertoo Glohairin Tampereen ja Hämeenlinnan liikkeiden vastaava Minna Salonen.

Salosen mielestä liikehuoneistojen vuokrataso on Hämeenlinnassa siedettävä, mutta parturi-kampaamo -toimintaan sopivia kiinteistöjä löytyi loppujen lopuksi aika vähän.

Huhtamäki kävi katsomassa lähes kymmentä liiketilaa, joiden vuokrapyynnöt vaihtelivat hänen mukaansa edullisista poskettoman korkeisiin.

– Mutta se on hyvä, että vuokranantajat ovat nyt hyvin joustavia neuvottelemaan tilojen muutosratkaisuista.

Muuttoliikettä on nyt moneen suuntaan. Kauppakeskus Tavastila sai syyskuun alussa kattonsa alle keskustan kivijalasta kaksi liikettä: lahjatavarakaupan ja taidekehystämön.

Muuton vaikutuksesta liiketoimintaan Raamidaamien Anu Halmeniemellä on pelkästään hyvää sanottavaan.

– Töiden määrä on moninkertaistunut. Täällä myyn maalejakin päivässä saman verran kuin vanhassa paikassa viikossa.

Uusista tulijoista huolimatta Tavastilan toinen kerros on hiljainen. Sen 22 liiketilasta tyhjillään on viisi, kun vaateliike Spirit lopetti kuunvaihteessa toimintansa.

– Vein tavarat väliaikaisvarastoon. Jos Lidl ja ilmaiset parkkipaikat olisivat tulleet nopeammin, olisin ehkä jatkanut. Saattaa olla, että palaan, kertoo yrittäjä Ulla-Maija Elo.

Lidlin on määrä avata liikkeensä kauppakeskuksen ensimmäisessä kerroksessa tämän vuoden puolella.

– Remontti alkaa käynnistyä pikkuhiljaa, mutta päivämääriä en pysty ilmoittamaan, sanoo rakennuksen omistavan Jenni ja Antti Wihurin säätiön kiinteistöpäällikkö Jukka Lehmusvirta.

Lehmusvirran mukaan Tavastilan tilat kiinnostavat yrittäjiä.

– Neuvotteluja käydään. Päällä on kovin positiivinen vire.

Hämeenlinnan nuorkauppakamari haluaa omalta osaltaan edesauttaa elämän palautumista keskustan tyhjiin liikehuoneistoihin. Se järjestää yhdessä Linnan Kehitys oy:n ja Kaupunkikeskustayhdistyksen kanssa pop up -tempauksen, johon mallia on otettu Turusta.

Yrityksille tarjotaan mahdollisuutta kokeilla kivijalkayrittämistä viikosta kahteen ilman vuokranmaksua, minkä jälkeen vuokra olisi joitakin kuukausia alennettu. Päämääränä on tietenkin pitkäaikaisen vuokrasuhteen solmiminen. Tempaus ajoittuu marraskuun alusta jouluun.

– Haluamme madaltaa kivijalkayrittämisen kokeilemisen kynnystä. Tavoitteena on, että saisimme keskustan alueella parikymmentä tyhjää liikehuoneistoa mukaan pop upiin, kertoo nuorkauppakamarin Marko Paasu. HÄSA

 

 

 

 

Menot