Kanta-Häme

Myös Lulu Ranne harkitsee tutkintapyyntöä

Hämeenlinnan kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Lulu Ranne (ps.) kertoo harkitsevansa tutkintapyynnön tekemistä poliisille Hämeenlinnan poliittisesta ja virkamiesjohdosta.

Epäilynä olisi virkarikos tai perätön ilmianto. Taustalla on se, että kaupunginhallituksen enemmistö päätti maanantaina aloittaa Lulu Ranteen kohdalla kuntalain 40 pykälän mukaisen menettelyn.

Ranne toteaa, että päätös tutkintapyynnöstä perustuu valheellisiin väitteisiin. Hän syyttää niiden levittämisestä erityisesti kaupunginvaltuuston puheenjohtajaa Iisakki Kiemunkia (sd.) ja Hämeenlinnan kaupunkiuutisten päätoimittajaa Kari Karppista.

Ranteen mukaan kaupunginhallitukselle ei ole missään vaiheessa esitetty aineistoa, jonka perustella voisi todeta hänen todennäköisin syin syyllistyneen rikoksiin.

– Aineiston perusteella ei myöskään voi päätellä, että olisin toiminut velvollisuuksieni vastaisesti.

Ranne syyttää vanhoja puolueita, erityisesti kokoomusta ja SDP:tä, ajojahdista.

– Perussuomalaiset yritetään saada pois päätöksenteosta hinnalla millä hyvänsä.

Lulu Ranne sanoo neuvottelevansa asianajajansa kanssa, mihin toimiin ryhtyy.

– Todennäköisesti tapahtuu jotain jo lähipäivinä.

Tutkintapyynnön kohteina voivat olla osa kaupunginhallitusta ja kaupunginjohtajat, joiden Ranne arvioi myös osallistuneen poliittiseen ajojahtiin. HÄSA

Hämeenlinnan kaupunkiuutiset ja Hämeen Sanomat kuuluvat samaan mediakonserniin.