Kanta-Häme Hattula

Hattulassa käytiin läpi myynnissä olevia tiloja, valtuutettu ihmettelee menettelyä

Valtuutettu Jiri Katteluksen omistama kiinteistö päätyi vertailulistalle omistajan tietämättä. Arkistokuva Riku Hasari

Hattulassa on yhteiskoulun väistöpäätöstä varten käyty läpi myös myynnissä olevia kiinteistöjä.

Verstaantie 1:ssä sijaitsevan kiinteistön omistaja, valtuutettu ja kunnanhallituksen jäsen Jiri Kattelus (kok.) ihmettelee kiinteistönsä päätymistä vertailtujen listalle, sillä häneen ei ole oltu missään vaiheessa yhteydessä asiasta.

Rakennuttamispäällikkö Liisa Jokinen kertoo, että kun väistötiloja pohdittiin, työryhmä kävi läpi myös netissä olleet myytävien toimitilojen ilmoitukset. Muidenkaan kiinteistöjen omistajiin ei oltu yhteydessä, vaan tiloja tutkittiin ilmoitusten perusteella.

– Verstaantiestä samoin kuin monista muista tiloista todettiin, että ne eivät joko kokonsa tai sijaintinsa puolesta sopineet nimenomaan perusopetuksen käyttöön. Esimerkiksi Verstaantie 1 on koulutustilana varmasti hyvä ja toimiva, mutta tilaa ei ole tarpeeksi, Jokinen kertoo. HÄSA

Lue myös: Hattulassa yhteiskoulu siirtyy lukion tiloihin, mutta lukion väistö jäi vielä auki

Päivän lehti

18.9.2020

Fingerpori

comic