Kanta-Häme Hämeenlinna

Naapuri soitti ovikelloa ja mäjäytti, myös ravintolassa nujakoitiin – Hämeenlinnassa kahden pahoinpitelyn yö

Kuva: Terho Aalto
Kuva: Terho Aalto

Poliisi sai perjantai-iltana ilmoituksen pahoinpitelystä Sibeliuksenkadulla sijaitsevan kerrostalon rappukäytävässä. Ilmoittaja kertoi poliisipartiolle, että hänen ovikelloaan oli soitettu.

Kun hän oli mennyt avaamaan ovea, siellä oli ollut naapurin mies. Naapurin mies oli lyönyt ilmoittajaa jollain esineellä ja poistunut paikalta omaan asuntoonsa. Poliisipartio tavoitti pahoinpitelijän asunnostaan. Hänet otettiin kiinni päällystöpäivystäjän määräyksestä.

Lauantaina aamuyöstä tapahtui pahoinpitely keskustassa sijaitsevassa ravintolassa. Ravintolassa olleet mies ja nainen olivat alkaneet nujakoimaan sillä seurauksella, että molemmille osapuolille tuli vähäinen määrä vammoja, ruhjeita sekä nirhaumia.

Järjestyksenvalvojat olivat saaneet tilanteen rauhoittumaan ennen poliisin paikalle tuloa. Tapahtumien kulkua selvitellään poliisissa. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus pahoinpitelystä.