Kanta-Häme

Näin soi Trumputin – katso video!

Iittalasta kotoisin oleva Matti Seppälä löysi maanantaina täydellisen nimen jo aiemmin rakentamalleen lyömäsoittimelle.

Siitä tuli trumputin, Helsingissä käynnissä olevan huippukokouksen kunniaksi.

– Sehän trumputtaa ihan selvästi! toteaa myös musiikkiin erikoistunut Hämeen Sanomien toimittaja Johannes Blom muutaman hetken soitettuaan.

– Lyhyet kielet soivat korkeampaa trump trump -ääntä ja pitkistä lähtee matalampi putin putin -ääni, hän innostuu.

 

 

Trumputin syntyi Seppälän Uudessa-Seelannissa näkemän mallin pohjalta. Seppälä oli matkallaan tutustunut mieheen, joka valmisti soitinta lastentarhoille.

– Tämän trumputtimen valmistin Keravalla kansanopistossa. Siellä yksi tekijä teki tästä myös kopion lastentarhassa työskentelevälle vaimolleen.

Trumputin soi nyt siis lastentarhoissa maapallon vastakkaisilla puolilla.

 

Trumputin on yksinkertainen soitin. Puulaatikon kanteen on leikattu lyhyempiä ja pitempiä kieliä, joita hakataan pienillä puisilla malleteilla. Yllättävän voimakas ääni kantautuu ulos soittimen etureunan aukosta.

Matti Seppälä pitää puutöistä ja hän on aiemmin rakentanut muun muassa kanteleen, vaikka ei osaakaan sellaista soittaa. HäSa

Tuoreimpia artikkeleita