Tammelalais-mäntyharjulaiset Pirkko ja Heikki Pietilä ja tervakoskelaiset Päivi ja Matti Korhonen tekevät lähtöä Sambiaan.
Eläkeläispariskunnat aikovat remontoida omin varoin Livingstonessa asuvan Cecilian perheen talon.
– Sukulaiset pitävät meitä ihan hulluina ja saatamme ollakin vähän erikoisia muihin verrattuna, Heikki Pietilä virnuilee.
Hämäläiselle hyväntahtoisuudelle selityksen saadakseen on palattava ajassa lähes 30 vuotta taaksepäin.
Luottamus kasvoi ystävyydeksi
Ceciliaan Päivi Korhonen tutustui vuonna 1991 työskennellessään Livingstonessa terveydenhuollon suunnitteluprojektissa. Kehitysyhteistyötä tekevillä länsimaalaisilla oli tapana työllistää paikallisia palvelusväeksi, ja Ceciliasta tuli Korhosen kodinhoitaja.
– Alkuun Cecilia polvistui aina eteeni. Hän ei tahtonut ymmärtää, että olemme molemmat äitejä, samanikäisiä ja samanarvoisia. Ei minua olisi tarvinnut sanoa madameksi.
Cecilia hoiti kalleinta, mitä Korhosella oli: hänen kolmea lastaan. Naisten välille syntyi vahva luottamus, joka kasvoi ystävyydeksi.
Cecilia nimesi yhden lapsistaan Päiviksi.
– Hän sanoo, että Jumala on kummallinen, kun laittanut meidät “sisarukset” niin eri puolelle maapalloa yli 10 000 kilometrin päähän ja olemme erivärisiäkin.
“En minäkään tässä maailmassa elä ikuisesti”
Korhosen muutettua takaisin Suomeen yhteydenpito on jatkunut kirjeitse ja puhelimitse. Cecilia on käynyt kaksi kertaa Suomessa, jolloin myös Pietilät ovat tutustuneet häneen.
– Kun hän tuli ovesta sisään, hän tarttui heti kaulasta kiinni. Oli kyllä lämmin halaus, Heikki Pietilä muistelee.
He kuvaavat Cecilian olevan valoisa luonne kovasta elämästä huolimatta. Hän jäi nuorena leskeksi, lapset ovat sairastelleet ja tytär kuoli viime itsenäisyyspäivänä kuusi päivää synnytyksen jälkeen.
– Sambiassa sairaanhoito on aivan eri luokkaa kuin Suomessa ja myös rahasta kiinni.
Korhonen on auttanut monin tavoin Cecilian perhettä, johon kuuluvat kolme lasta ja neljä lastenlasta. Hän jopa haki jatkuvien tulehdusten vuoksi kuuroutumisvaarassa olleen Cecilian toiseksi nuorimman tyttären Suomeen ja ryhtyi hänen oheishuoltajakseen.
Tytär on jo aikuinen ja Suomen kansalainen, perustanut perheen ja opiskellut sairaanhoitajaksi. Korhosen missio on, että muutkin lapset saisivat käydä koulua ja hankkia itselleen toimeentulon.
– En minäkään tässä maailmassa elä ikuisesti.
Remonttikustannuksiin on varattu 10 000 euroa
Vielä kun virtaa riittää, ja Korhoset ja Pietilät tahtovat auttaa.
– Potentiaalia on. Jaksamme tehdä töitä vielä ainakin kymmenen tuntia päivässä, kasikymppinen Heikki Pietilä vakuuttaa Matti Korhosenkin puolesta.
Heillä on yli 60 vuoden työkokemus rakennusalalta, joten kaksion kokoisen, aaltopeltikattoisen paritalon saneerauksen pitäisi hoitua kolmessa viikossa.
Talosta uusitaan ovia ja ikkunoita, wc, suihku ja keittiö. Taloon rakennetaan alakatto ja huoneita sähköistetään.
Sambiasta tai naapurivaltio Zimbabwen supermarketeista rakennusmateriaaleja saa, kun on rahaa.
Pariskunnat ovat varanneet remonttikustannuksiin 10 000 euroa. Heikki Pietilä tähdentää, että he tekevät matkan yksityishenkilöinä.
Yrityksiltä tukea saadakseen heidän olisi pitänyt perustaa yhtiö, eikä avustusta saatu Lions Clubiltakaan. Pietilä sydämistyi niin, että erosi koko klubista.
Ystäviltä tukea on tullut, sillä he tietävät, että tämä kehitysapu menee suoraan kohteeseen.
– Haluamme nyt vähän ehkä näyttääkin, että mahdollisuuksia on, kun on tahtoa, Pietilä sanoo.
Vierailukutsuja moneen kotiin
Cecilian perhe asuu köyhälistöalueella. Kun Cecilia vei Suomesta kotiinsa lahjaksi saamiaan käytettyjä astioita ja vaatteita, ei mennyt kauaa, kun kotiin murtauduttiin.
Länsimaalaisten avuliaisuus saattaa synnyttää kateutta, mutta Korhonen on varma, että he saavat myös vierailukutsuja moneen kotiin.
– Apuumme suhtaudutaan Jumalan siunauksena. FL
