Kanta-Häme

Naisten ääni tänään kirjastossa

Kirpeyttä, kokemusta, kuulautta, kypsyyttä – näillä sanoilla Vanajaveden Opisto kutsui naisia kurssille, jonka aiheena oli naisten pienoiselämäkerran kirjoittaminen joko omasta, lähiomaisen tai ystävän elämästä. 

Kutsu vetosi hämeenlinnalaisiin naisiin: halukkaita ilmoittautui kahden ryhmän verran.

– Innostus on punannut poskia, nauru kohottanut suupieliä ja kyyneleet kostuttaneet silmäkulmia, kun naiset ovat kirjoittaneet tosi tarinoita elämästä ja niitä ääneen lukeneet, luonnehtii Maija Kauppinen, Suomalaisen naisliiton Hämeenlinnan yhdistyksen puheenjohtaja ja yksi kurssilaisista.

Näitä tarinoita kuullaan pääkirjastossa maanantaina lukumatineassa, jonka vetää kirjoituskurssin ohjaaja Tuula Salin. Elämäkerrallisten otoksien rinnalla nähdään myös valokuvia.

Vanajaveden Opiston kurssit samoin kuin matineakin ovat osa Suomalaisen Naisliiton järjestämää valtakunnallista Naisten ääni -projektia. Yhteistyökumppanina on myös Hämeenlinnan kirjasto.

Vanajaveden Opiston järjestää Naisten ääni -kurssin myös ensi lukuvuonna. Vetäjänä toimii sanataideohjaaja Päivi Haanpää.

 

Naisten ääni -matinea
Ma 11.4. klo 18–20 Hämeenlinnan pääkirjasto.
 

Päivän lehti

1.11.2020

Fingerpori

comic