fbpx
Kanta-Häme

Naisvaikuttajien arkistot järjestetään Hämeenlinnassa

Maakunta-arkistossa on järjestetty jo elokuun alusta lähtien kahden naisvaikuttajan henkilöarkistoja. Suomen YK-liiton entisen pääsihteerin, tutkijan ja kirjoittajan Hilkka Pietilän (s.1931) arkisto valmistuu jo kahden viikon kuluessa, mutta huomattavasti laajempi Helvi Sipilän (1915-2009) arkisto saadaan ojennukseen näillä näkymin vuoden loppuun mennessä.

Pietilän arkisto palaa Helsinkiin samalla tavalla kuin tulikin eli maakunta-arkiston johtaja Juhani Tikkasen ajaman pakettiauton kyydissä.

– Arkistolaitos on joustava. Pietilän ja Sipilän arkistot järjestetään Hämeenlinnassa sen takia, että täällä on siihen sopivat tilat ja henkilöresurssit. Aineistot palautetaan Kansallisarkistoon Helsinkiin sitten, kun työt on saatu valmiiksi, Tikkanen sanoo.

Suurin osa etenkin vanhimmista henkilöarkistoista on yhteiskunnallisesti vaikuttavan uran luoneiden miesten historiaa.

Hilkka Pietilä ja Helvi Sipilä loivat kumpikin poikkeuksellisen merkittävän uran, Pietilä YK-liitossa ja Sipilä YK:ssa. He toimivat aktiivisesti myös tasa-arvoasiain neuvottelukunnan jaostoissa.

Sipilä oli merkittävä vaikuttajanainen ja uranuurtaja, Suomen ensimmäinen naispuolinen presidenttiehdokas, YK:n apulaispääsihteeri ja yksi ensimmäisistä oman asianajotoimiston perustaneista naisjuristeista. Ei ihme, että hänen arkistonsa kiinnostaa tutkijoita.

– Pietilän arkisto on vapaasti käytettävissä, kun sen järjestämistyö saadaan valmiiksi lokakuussa. Sipilän aineisto on sen sijaan käyttörajoitettu ja sen käyttöön tarvitaan arkistolaitoksen pääjohtajan Jussi Nuortevan lupa, Tikkanen kertoo.

Vaikuttajanaisten arkistot valaisevat laajasti vaikkapa YK-liiton ja YK:n toimintaa.

Arkistot järjestänyt Heli Granlund ja ylitarkastaja Heli Niromaa kertovat, että arkistot keskittyvät ennen kaikkea naisten uraan. Esimerkiksi Pietilän aineistosta kolmasosa on kirjeenvaihtoa ja yli puolet erilaisia toiminta-asiakirjoja.

– Vaikka en paljon olekaan ehtinyt lukea esimerkiksi kirjeenvaihtoa läpi, kertoo arkisto paljon aktiivisen naisen mielenkiinnon kohteista, Heli Granlund huomauttaa.

Hilkka Pietilän arkisto on noin 10 hyllymetriä ja Helvi Sipilän 40 hyllymetriä. Aineistoissa valaistaan suomalaista yhteiskuntaa aina 1930-luvulta 2000-luvulle.

Henkilöarkistoja on esimerkiksi Hämeenlinnan maakunta-arkiston yksityisarkistojen tuhannen hyllymetrin joukossa vain 200 metriä. Yleensä arkistoja tarjoavat säilytettäväksi vainajan omaiset, mutta joskus ihmiset soittavat itse ja kysyvät arkiston kiinnostusta heidän aineistoonsa.

Juhani Tikkanen ei suoraan kiellä ketään tarjoamasta arkistojaan. Tärkeintä on se, että vanha materiaali yleensäkin säilytettäisiin.

– On vaikeaa tietää, mitkä tämän päivän arkistoista kiinnostavat tulevaisuuden tutkijoita, Heli Niromaa huomauttaa. HäSa

Menot