Kanta-Häme

Näkemykset palkankorotuksista kaukana toisistaan – Teknologiateollisuuden Helle: "Meillä ei ole tarvetta viivyttää sovun syntymistä"

Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden sovittelu jatkuu maanantaina. Ensimmäinen tapaaminen oli rakentava.
Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto saapui valtakunnansovittelijan toimistolle puoliltapäivin. Kuva: Emilia Kangasluoma
Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto saapui valtakunnansovittelijan toimistolle puoliltapäivin. Kuva: Emilia Kangasluoma

Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden välisen työriidan sovittelu alkoi perjantaina valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan johdolla.

Työmarkkinaosapuolet kuvaavat ensimmäistä tapaamista rakentavaksi.

– Tapaaminen meni sillä tavalla hyvässä hengessä, koska meillä on jonkin verran yhteisiä näkemyksiä, jotka helpottavat. Palkankorotusasioista ollaan kuitenkin kaukana toisistamme, Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto kommentoi.

Aallon mukaan yksimielisyydet työnantajapuolet liittyvät työehtosopimusten tekstikysymyksiin.

Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle kuvailee neuvotteluiden henkeä niin ikään rakentavaksi.

– Harvemmin ensimmäisessä tapaamisessa mikään ratkeaa, mutta tapaaminen meni kaikin puolin hyvässä hengessä, hän sanoo.

Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton välisiä neuvotteluja jatketaan valtakunnansovittelijan toimistolla ensi maanantaina kello 10.30 alkaen.

– Teknologiateollisuuden tavoite on, että ratkaisut syntyvät mahdollisimman pian. Meillä ei ole mitään tarvetta viivyttää sovun syntymistä, Helle sanoo.

Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala aloitti perjantaina Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden välisen työriidan sovittelun. Kuva: Emilia Kangasluoma
Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala aloitti perjantaina Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden välisen työriidan sovittelun. Kuva: Emilia Kangasluoma

Neuvottelut kariutuneet ”kohtuuttomiin vaatimuksiin”

Aiempien neuvottelujen kariuduttua sopua haetaan sovittelulla. Teollisuusliiton mukaan neuvottelut ovat kariutuneet työnantajapuolen täysin kohtuuttomiin vaatimuksiin.

Työnantajaosapuoli Teknologiateollisuus olisi valmis luopumaan 24 tunnin vuosityöajan pidennyksistä eli kiky-tunneista mutta nipistäisi palkankorotuksista.

Teollisuusliiton kanta on, että kiky-tunnit pois kaikilta aloilta ilman, että se vaikuttaisi palkankorotuksiin.

Helle on aiemmin kertonut, ettei teknologiateollisuuden neuvotteluissa ole esityksiä, jotka pienentäisivät työntekijöiden ansioita.

Hänen mukaansa tuleva neuvotteluratkaisu edellyttää sitä, että kustannustaso mahdollistaa yritysten kansainvälisillä markkinoilla menestymisen.

– Sopu edellyttää sitä, että ratkaisut ovat sellaisia, että voimme varmistua kustannusten tasosta. Tason on oltava sellainen, että yritykset pärjäävät kansainvälisillä markkinoilla, vaikka talous hiipuu. Meidän on varmistuttava siitä, että kilpailukyky säilyy, Helle sanoo.

Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden välistä sovittelua pidetään päänavauksena käynnissä olevalle liittokierrokselle ja palkankorotuksille.

Lakon uhka edelleen ilmassa

Teollisuusliitto aloittaa kolmipäiväisen lakon 9. joulukuuta kaikkien liiton neljän sopimussektorin työpaikoilla, mikäli sopua ei saada aikaiseksi ennen sitä.

Rakennusliitto puolestaan on ilmoittanut tukilakosta Teollisuusliiton lakkoa koskevissa toimipaikoissa.

Teollisuusliiton ja Metsäteollisuuden välisen riidan sovittelu alkaa huomenna lauantaina. Kemianteollisuuden ja Teollisuusliiton työriitaa soviteltiin puolestaan torstaina.

Lakkotoimia Teollisuusliitolla on päällä tällä hetkellä kymmenen eri työnantajaliiton kanssa.

Työnantajaosapuolta edustava Metsäteollisuus on puolestaan ilmoittanut aloittavansa työsulun sahoilla ja vaneritehtailla eri puolilla maata 12. joulukuuta.