Kanta-Häme

Näkövammaisilla vaikeuksia korkeakouluopinnoissa

Näkövammaiset nuoret hakeutuvat korkeakouluopintoihin aiempaa harvemmin.

Näkövammaisten Keskusliiton mukaan syitä on monia. Yhtenä esimerkkinä on sähköisten oppimismateriaalien entistä korostetumpi visuaalisuus, josta voi tulla ylitsepääsemätön este näkövammaisen opiskelulle.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämän Näkövammarekisterin mukaan enää 5,2 prosenttia näkövammaisista on suorittanut korkeakoulututkinnon. Viisi vuotta aiemmin vastaava luku oli 16,8 prosenttia. Koko väestön tasolla korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuus on kasvanut yli 30 prosenttiin.

Näkövammaisten Keskusliitto toivoo, että esteettömyys muistetaan uusi oppimisympäristöjä suunnitellessa. (STT)

Päivän lehti

7.4.2020