Kanta-Häme

Näkyvyys vaatii työtä ja lisää työtä

Iittalan Lasimäellä 28 vuotta viihtynyt yrittäjä Sari Heino ajattelee tulevaa kesää hieman haikeana. Hän päätti viime syksynä lopettaa vaate- ja lahjatavaraliike Wolan toiminnan tämän kesän jälkeen.

– Terveydelliset syyt ovat pakottaneet tähän ratkaisuun. Päätöksenteko oli vaikeaa, mutta nyt kun ratkaisu on tehty, olo on helpottunut, Heino sanoo.

Hän sanoo olevansa henkeen ja vereen lasimäkeläinen ja toivoo, että vireillä olevat kehittämishankkeet olisivat tuloksellisia.

– On jännittävää nähdä, kuinka asiat tästä kehittyvät. Tämä on ihana paikka, ja aina olen tullut tänne mielelläni, Sari Heino miettii.

Hän sanoo, että yrittäjän olisi maltettava pysyä paikalla pitempään kuin vuosi tai kaksi. Vasta sitten näkee, lähtevätkö asiat rullaamaan.

Lasimäen ravintola sulki yllättäen ovensa viime viikolla, ja Heino julkisti omat suunnitelmansa samoihin aikoihin. Mistään joukkopaosta ei kuitenkaan ole kyse, vaan ajoitus on sattumaa.

– Tein oman ratkaisuni tosiaan jo viime syksynä, mutta kerroin siitä tuolloin vain lähipiirille, Sari Heino kertoo.

Lasimäen ja koko Iittalan kehittämistä on pohdittu muun muassa Linnan Kehitys oy:n johdolla.

Iittala-visioksi nimetty projekti tähtää vuoteen 2030, ja tavoitteena on kasvattaa Kalvolasta ja etenkin Iittalasta vetovoimainen kaupunginosa sekä asukkaiden, yritysten että matkailun kannalta.

Linnan Kehityksen sijoittumispalveluiden johtaja Ari Räsänen sanoo, että Fiskarsin satsaukset antavat hyvän perustan alueen kehittämiselle. Toinen erittäin myönteinen signaali on hyvinvointikeskuksen rakentaminen, joka on käynnissä Iittalassa.

– Sen yhteyteen tulee myös toimitiloja, jotka ovat jo herättäneet kiinnostusta, samoin kuin Lasimäen tyhjät tilat. Vireillä on paljon myös pienempiä juttuja, jotka yhdessä voivat synnyttää suurempia. Mutta työtä tämä kaikki vaatii, Räsänen sanoo.

Kiinteistö oy Iittalan Lasimäen toimitusjohtaja Heikki Aumo sanoo, että Lasimäki on edelleen vetovoimainen kohde, vaikka vaikea aika verottaa myös Iittalan kävijöitä.

– Lasimäellä on paljon yrityksiä ja yrittäjiä, jotka ovat olleet mukana todella pitkään. Sitten on vaihtuvuutta, mutta se ei ole matkailun kannalta pelkästään huono asia.

Lasimäellä järjestetään viikon päästä eli lauantaina 14. toukokuuta lasinpuhalluksen MM-kilpailut. Myös perinteinen ja suosittu Naivistit Iittalassa -näyttely avaa ovensa tuolloin.

Aumon mukaan Lasimäen ravintolaa ei ehditä saada auki viikossa, mutta Iittalan varsinaiseen kesänavaukseen eli 11. kesäkuuta mennessä asian pitäisi olla järjestyksessä.

– Tällä hetkellä käydään neuvotteluja, ja kiinnostuneita on ollut useita.

Aumo on toiveikas myös sen suhteen, että tällä hetkellä tyhjillään olevaan ns. Punttelin rakennukseen saadaan toimintaa ainakin kesäksi. Siitäkin on neuvottelut käynnissä parhaillaan. HÄSA